Mainos
Mainos

Saatananpalvonta paloittelumurhan taustalla

Hyvinkään käräjäoikeudessa on aloitettu niin sanotun kaatopaikkasurmajutun käsittely. Kolmelle nuorelle luettiin aamulla murhasyyte. Neljäs nuori sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan julman henkirikoksen taustalla oli saatananpalvontariitti.

Hyvinkään paloittelusurmasta luetuissa syytteissä paljastuu kosolti julmuuksia ja sadomasokistisia tekoja. Hyvinkään käräjäoikeudessa kolmea nuorta syytettiin keskiviikkona murhasta ja alaikäistä keravalaisnuorta törkeästä pahoinpitelystä.

Jutun 23-vuotiaalle hyvinkääläiselle päätekijälle vaadittiin lisäksi rangaistusta eläinrääkkäyksestä. Syyttäjän mukaan päätekijä oli Jarno Elg. Kaikki syytetyt olivat mukana oikeussalissa. Uhrin nimeä ei annettu julkisuuteen.

Hyvinkääläinen päätekijä, 20-vuotias mäntsäläläinen mies ja 17-vuotias järvenpääläisnainen murhasivat ystävänsä julmasti hyvinkääläisessä kerrostalossa marraskuun 21. päivänä. Syytteen mukaan saatananpalvojiksi sitoutuneet nuoret lietsoivat itseään tekoon kiljua juoden ja kuunnellen black metal -musiikkia.

Uhria alistettiin useilla julmilla sadomasokistisilla teoilla. Erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaa syyttäjä Erkki Koivusillan mukaan uhrin silpominen ja ruumiille tehtyjen muiden saatananpalvontariittien suorittaminen. Tietoa on myös tuolloin tapahtuneesta kannibalismista.

Pitkitetysti ja kiduttaen tapahtuneen surmaamisen jälkeen uhri paloiteltiin sahalla pieniksi paloiksi. Koivusilta sanoo teon osoittaneen suunnitelmallisuutta, koska ruumiin kappaleet kuljetettiin eri roskalaatikoihin. Kuljetukset hoitivat päätekijä ja naissyytetty. Alaikäistä keravalaisnuorta syytetään törkeästä pahoinpitelystä, hän osallistui syytteen mukaan uhrin alistamisiin ja teräaseella lyömisiin. Hän pakeni paikalta ennen paloittelua.

Surmaamista edelsi uhrauskokeilu

Tänään käräjäoikeudessa kasvojaan peitellyt, mutta hieman ylimielisesti esiintynyt pääsyytetty on omien sanojensa mukaan satanisti. Ennen paloittelumurhaa hän tappoi kiduttaen oman koiransa eräänlaisena uhrauskokeiluna.

Uhri ja neljä epäiltyä tapasivat toisensa surmayötä edeltäneenä iltana järvenpääläisessä asunnossa, missä juotiin porukalla olutta ja kiljua. Tämän jälkeen seurue siirtyi paikallisen helluntaiseurakunnan ylläpitämään, kaupungilla liikkuvalle nuorisolle suunnattuun teetupaan. Tässä vaiheessa joukossa oli mukana uhrin ja epäiltyjen lisäksi kaksi tai kolme heidän tuttavaansa.

-He olivat käyneet siellä väittelyä teetupalaisten kanssa, tapauksen tutkintaa johtanut keskusrikospoliisin rikoskomisario Ari Soronen kertoo.

-Kyse oli ilmeisesti nimenomaan kristinuskoa ja saatananpalvontaa koskeneesta väittelystä. Varsinaisesta riidan haastamisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Mitään järjestyshäiriöitä ei ollut. Sorosen mukaan teetuvan väki tunsi nuoret, sillä he olivat käyneet siellä usein ennenkin.

Teetuvan sulkeuduttua kello 23 ryhmä hajaantui. Epäillyt ja uhri lähtivät junalla Hyvinkäälle, muut jäivät Järvenpäähän. Kaikki viisi menivät asemalta suoraan Torikadun asunnolle, jossa tapahtunutta rikosta puidaan nyt Hyvinkään käräjäoikeudessa.

Asiakirjat salaisia 40 vuotta

Hyvinkään käräjäoikeus oli tehnyt päätöksensä etukäteen paloittelusurman käsittelystä suljetuin ovin. Sitä olivat pyytäneet päätekijän ja naissyytetyn edustajat.

Lisäksi kahden käräjätuomarin ja neljän lautamiehen kokoonpanolla vielä seuraavat neljä arkipäivää istuva käräjäoikeus julisti surmaa käsittelevät asiakirjat salaisiksi 40 vuoden ajaksi. Käräjäoikeuden puheenjohtaja Eila Smolander sanoi oikeuden tarkentavan määräystään myöhemmin.

Paloittelusurma paljastui marraskuun lopussa, kun Hyvinkään Kiertokapulan kaatopaikalta löytyi miehen jalka. Se paljastui surmatulle, Uudeltamaalta kotoisin olleelle 23-vuotiaalle miehelle kuuluneeksi.
(MTV3)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme