Mainos
Mainos

Sabine Kuegler: Elämän viidakossa

(Tammi 2011)

Miten ihminen voi kadottaa itsensä? Sabine Kuegler asui 17-vuotiaaksi saakka fayu-heimon parissa tutkijavanhempiensa kanssa Länsi-Papuan viidakossa. Vartuttuaan hän tajusi olevansa poikkeava, valkoihoinen ja eksyksissä. Hän halusi pois, toiseen maailmaan.

Elämän viidakossa (Tammi 2011, suom. Veera Kaski) on Kueglerin kolmas elämäkerrallinen teos, jatkoa teoksille Viidakkolapsi (2006) ja Paluu viidakkoon (2007). Uuden kirjan nimi ei ole enää yhtä konkreettinen. Nyt itse elämä on viidakko.

Sabine Kuegler kertoo tarinan siitä, miten hän kadotti itsensä, miten kylmyys valtasi sisimmän ja miten hän yritti karkottaa yksinäisyyttään. Kueglerin tuntemukset olivat niin vahvoja, että niistä tuli elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Muutto läntiseen hyvinvointivaltioon, Sveitsiin, muutti elämän. Oma perhe hajosi kulttuurien välisissä ristiriidoissa.

Kirja kertoo, kuinka tärkeitä läheiset ihmiset ja tuttu kulttuuri ovat. Vieraassa ympäristössä ihminen kokee juurettomuutta eikä ole kiinni missään. Ihmissuhteetkin ovat ohikiitäviä, eivätkä ystävyydet pysyviä.

Menneisyyden kokemukset rajoittavat suhteita toisiin ihmisiin. Omat, tiedostamattomat, tässä yhteydessä voisi sanoa jopa alkukantaiset voimat, antavat toiminnalle impulsseja. Näistä syntyy todellinen viidakko. Miksi ajattelemme tai käyttäydymme siten kuin teemme?

Sabinea vastaan tulee ihminen, johon hän tuntee voivansa luottaa ja johon hän ripustautuu, kunnes pettyy. Ja kun aikaa kuluu, tulee toinen ihminen, kolmas ja niin edelleen, kunnes tapahtuu käänne, jossa hänestä omien sanojensa mukaan kehittyy saalistaja. Sana saalistaja tuntuu kuitenkin turhalta dramatisoinnilta. Mielestäni kyse on puolustautumisesta.

Hyväuskoisuus ja suojan etsiminen vievät yhä syvemmälle viidakkoon. Sabinelle ainoa lohtu tuona hetkenä oli vanha, jalkansa menettänyt leprapotilas, jonka sisäiseen kauneuteen eivät elämän raskaat jäljet olleet pystyneet.

Kirja on jännityskertomus, jonka maailma ei ehkä ole kaukana omastamme. Lukiessani kysyn, lisäävätkö länsimaiden pitkälle viety yksilön korostaminen ja yksityisyyden suoja eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä.

Viidakon laki on, että hengissä voi selvitä vain, jos pysyy yhdessä toisten kanssa. Ei ole yksilöllistä vapautta, ei yksityisyyttä. Yhteisö on tärkein, ei yksilö. Mutta ennenkuin voi ymmärtää ihmisiä ympärillään, täytyy ymmärtää itseään. Vastuuta omasta elämästä ei voi sysätä muille.

Matkalaukkulapsen ja kolmannen kulttuurin kasvatin on tartuttava niihin mahdollisuuksiin, joita hän saa. Kuegler kertoo tarinan, mitä on elää kahden kulttuurin välissä ilman tietoa, mihin kuulua. Tämä tarina on ajankohtainen Euroopassa, joka elää uutta kansainvaellusten aikaa.

Valtiotieteilijä, oikeustieteen tohtori. Huovinen on toiminut vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutissa. Aiemman uransa hän on tehnyt yritysviestinnän konsultoinnin parissa. Huovinen seuraa maailman ja lähiympäristön ilmiöitä, ja pohtii kriittisesti, mitä maailmassa todella tapahtuu.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme