Mainos
Mainos

Sadepäivän hurjimmat lukemat mitattiin Turussa – alkuviikolla sää muuttuu, tosin vain hetkeksi

Etelä- ja Keski-Suomessa on satanut tänään sunnuntaina niin paljon, että jos olisi talvi, lunta olisi tullut puoli metriä. Alkuviikolla sää poutaantuu hetkellisesti.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että tämän päivän aikana on tullut rankkoja ja osin paikallaan pysyviä sateita laajalti Jyväskylä-Kuopio-Seinäjoki-linjan eteläpuolella.

– Johtoasemaa vetää Turku, jossa on tullut iltaseitsemään mennessä 45,4 milliä vettä. Jos nämä luvut muuttaisi lumeksi, olisi tullut yli puoli metriä lunta. Mikkelissä vettä on tullut 41,7 millimetriä.

Rankkasade aiheutti erityisesti Mikkelissä iltapäivällä laajaa vahinkoa.

Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että vahingontorjuntatehtäviä oli toistakymmentä. Vettä pääsi yksityisten ja julkisten rakennusten sisään ja sitä tulvi pelastuslaitoksen mukaan kellareihin, alikulkuihin ja erilaisiin alaviin tiloihin. Myös rakennuksen läpi katolta kulkeva sadevesiviemäri tulvi useisiin tiloihin.

– Varmasti eri puolilla Suomea on ollut vastaavia juttuja. Kaupunkialueet ovat kesätulville herkimpiä, Rintaniemi arvioi.

Huomenna maanantaina sateet vähenevät.

– Huominen on kuitenkin aika viileä ja pilvinen päivä. Sateita tulee vielä päivällä etelä- ja itäosassa maata. Illan kuluessa lännestä alkaa jo seljetä. Mutta päivä on aika harmaa ja maan keskiosissa tihkusateinen ja aamulla sumuinen. Lämpötilat ovat pohjoisessa alle 15 asteessa. Etelässä lämpötila voi käydä ylimmillään 20 asteessa, mutta enimmäkseen ollaan 15–18 asteessa.

Tiistaina sää poutaantuu koko maassa.

– Tiistai näyttää olevan poutapäivä suurimmassa osassa maata, ja keskiviikkokin on melko poutainen. Jokin verran on kuurosateita silloin liikkeellä. Ne näyttävät pääasiassa menevän maan pohjoisosaan. Luvassa on siis sellaista ihan kivaa loppukesän säätä. Etelässä voi olla parikymmentä astetta lämmintä. Sää on kuitenkin vähän pilvinen, eli ei sellaista aurinkoista kesäistä, mutta poutaista ja melko lämmintä kesäistä, Rintaniemi luonnehtii.

Viikon puolenvälin jälkeen sateet alkavat taas yleistyä.

– Lounaasta tulee sateita, mutta ei tällaisia kuin nyt. Tämän viikonlopun sateet aiheutti Suomen yllä paikallaan oleva matalapaine. Loppuviikolla matalapaineet liikkuvat ja sateet ovat ohimenevämpiä. Mutta ei pitkää poutajaksoa eikä sitä hellekesää ole vieläkään näköpiirissä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot