Mainos
Mainos

Sähköttömien määrä lasketaan yhä tuhansissa Kainuussa – lisää lunta tulossa

Ilman sähköä olevien kotitalouksien määrä tykkylumen kanssa kamppailevassa Kainuussa on nousussa.

Pääasiassa Kainuussa toimivan Loiste Sähköverkon alueella ilman sähköä oli yhdeksän maissa noin 5 000 kotitaloutta. Esimerkiksi Suomussalmella ilman sähköä on yli 2 000 kotitaloutta.

Itäisessä Suomessa on ollut vuodenvaihteen molemmin puolin pitkäkestoisia sähkökatkoksia tykkylumen takia.

Ilmatieteen laitoksen sadetutkan mukaan Kainuuseen on saapumassa aamupäivällä uusi lumisadealue. Lämpötila on nollan tuntumassa.

Päiviä jatkuneita sähkökatkoja on ollut korjaamassa satoja sähköasentajia. Puolustusvoimat on tuonut avuksi telakuorma-autoja, joilla on helpompi liikkua maastossa. Armeijan avulla pyritään muun muassa turvaamaan hätäpuheluiden toimivuus, kerrottiin Kainuun pelastuslaitokselta eilen.

Sähkökatkot eivät ole tiettävästi aiheuttaneet suurempia onnettomuuksia, ja kainuulaisten kerrotaan selvinneen pitkälti omatoimisesti ja naapurien avustuksella. Esimerkiksi evakuointeja kuitenkin harkitaan, jos tilanne vielä pahenee, kertoi Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Anssi Parviainen eilen.

Juttua täydennetty kello 9:52.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot