Mainos

Sähkövika ehkä syynä huoltoaseman paloon Oulunkylässä

Helsingin Oulunkylässä Nesteen huoltoasemapalon syy on päivystävän palomestarin mukaan vielä epäselvä. MTV:n uutisten haastatteleman palomestari Markku Aholan mukaan palo sai mahdollisesti alkunsa sähköviasta, mutta palon syytä tutkitaan.

Sammutustyöt Oulunkylän huoltoasemalla jatkuvat edelleen. Välitöntä räjähdysvaaraa ei palomestarin mukaan enää ole, sillä polttonesteen mittarikentät on suojattu tulelta. Tulipalon takia liikenne on poikki Siltavoudintielle ja Käskynhaltijatielle.

Lähialueen asukkaita kehotetaan edelleen pysymään sisällä ja sulkemaan ikkunat ja ilmastointi. Savu leviää yhä nopeasti pohjoiseen päin.

Palo ei pelastuslaitoksen mukaan ole vaarassa levitä, sillä huoltoaseman välittömässä läheisyydessä ei ole rakennuksia.

Oulunkylän huoltoasema tuhoutui palossa täysin, mutta aineellisten vahinkojen määrää ei vielä tiedetä. Rakennuksessa sijainnut K-kauppa tuhoutui myös palossa. Palomestarin mukaan K-kaupan asiakkaat ja henkilökunta poistuivat rakennuksesta "hyvässä järjestyksessä" palon alettua. Kenelläkään ei ollut vaaraa.

Paloa oli sammuttamassa kaikkiaan 10 pelastuslaitoksen yksikköä.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot