Mainos
Mainos

Saimaannorppa kuoli juututtuaan kalaverkkoon – toinen tapaus tänä kesänä

Metsähallitus sai eilen torstaina tiedon Luonterilla Etelä-Savossa kalaverkkoon kuolleesta saimaannorpasta. Kuollut yksilö oli 38 kiloa painanut urosnorppa.

Ikävästä saaliista yllättynyt kalastaja kertoi, että oli nähnyt samalla alueella norpan monta kertaa viime vuonna, mutta tänä vuonna ei ollenkaan.

Kuollutta saimaannorppaa ei ole vielä tunnistettu.

– Olen juuri lähettämässä kuolleen yksilön rengaskuvioita Itä-Suomen yliopistoon tutkittavaksi. Radiolähettimellä seurattava se ei ollut, suojelubiologi Jouni Koskela Metsähallituksesta kertoo.

Koskelan mukaan kyseessä on noin 2–3 vuotias yksilö.

Riskiaika jo päättynyt

Suurin riski norpille tarttua verkkoihin on jäiden lähdöstä kesäkuun loppuun, kun emot vieroittavat kuuttejaan. Silloin voimassa on myös kalastusrajoituksia eri puolilla Saimaata.

Luonterilla kuollut norppa on Metsähallituksen tietojen mukaan toinen kuolema kalaverkkoon tänä kesänä. Edellinen tapaus sattui viime viikolla Pyyvedellä, mutta norppien jääminen kiinni verkkoihin on melko harvinaista.

– Niitä jää verkkoihin noin 1–2 vuodessa, Koskela kertoo.

Viime viikolla kesämökkiläinen harmitteli tapahtunutta, koska oli arvellut verkkokalastaminen olevan turvallista kalastusrajoituksen jälkeen.

– Aina pitää käydä hyvin huono tuuri, että norppa jää kiinni verkkoon, Koskela sanoo.

Kalastuslain 62 pykälän mukaan pyydykseen jääneestä hylkeestä on viipymättä ilmoitettava Luonnonvarakeskukselle. Saimaannorpan kohdalla ilmoituksen voi tehdä myös suoraan Metsähallitukselle.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot