Mainos
Mainos

Sairaalahenkilöstön sairaslomat lisääntyneet

Sairaaloiden työntekijöiden sairauspoissaolot lisääntyivät tuoreen tutkimuksen mukaan 15 prosenttia vuosina 1996-98. Kasvu koski yli kolmen päivän poissaoloja, jotka kuvaavat hyvin nimenomaan työntekijöiden terveydentilaa.

Lääkärilehdessä julkaistut tulokset kertovat ainakin alan henkilökunnan ikääntymisestä, sillä poissaoloja oli eniten yli 50-vuotiailla, ja ne lisääntyivät eniten iäkkäimmissä ammattiryhmissä eli sairaala-apulaisilla ja osastonhoitajilla. Sairaalahenkilökunnalla on edelleen sairauspoissaoloja hieman vähemmän kuin esimerkiksi kuntien terveydenhuollossa työskentelevillä.

Sairaala-apulaiset olivat poissa viisi kertaa niin paljon kuin ammattihierarkian yläpää eli lääkärit. Vaikka lääkärit sairastivat vähiten, heidänkin poissaolojensa määrä kasvoi. Ikä ei kuitenkaan heillä vaikuta sairastavuuteen. Tutkijat arvelevat tuloksen ehkä kertovan siitä, että lääkärit tulevat aiempaa harvemmin töihin sairaina.

Tutkimuksessa seurattiin 4673 työntekijän työssäkäyntiä Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien kymmenessä sairaalassa. Kansanterveyslaitoksen, Helsingin ja Kuopion yliopistojen sekä Stakesin yhteinen tutkimus liittyy laajempaan hankkeeseen, jossa selvitetään sairaaloiden tehostamistoimien ja työkuormituksen vaikutusta terveyteen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme