Mainos
Mainos

Sairaalalähetteitä entistä enemmän

Kuntaliiton kokoamien tietojen mukaan sairaaloihin tuli alkuvuodesta selvästi enemmän potilaita kuin vuosi sitten.

Sairaaloihin tuli alkuvuodesta selvästi enemmän potilaita kuin vuosi sitten. Kuntaliiton kokoamat tiedot osoittavat, että viimevuotinen lääkärilakko selittää vain pienen osan kysynnän parin prosentin kasvusta. Vanheneva väestö tarvitsee lisää ja uudenlaisia hoitoja, ja niitä myös arvostetaan.

Keskussairaaloissa tehtiin tammi-elokuussa 9900 leikkausta enemmän kuin vuosi sitten. Tahti ei läheskään riitä korvaamaan lakon aikana tekemättä jääneitä operaatioita. Leikkausta odottavien määrä jopa kasvoi kesän aikana, koska monesta sairaalasta puuttuu erikoislääkäreitä ja toisaalta kunnilta maksukykyä.

Kehityspäällikkö Heikki Punnonen Kuntaliitosta kiinnittää kyselyn tuloksissa huomiota siihen, että erityisesti terveyskeskuksista on tänä vuonna lähetetty entistä enemmän ihmisiä keskussairaalan tutkimuksiin tai hoitoon.

-Vastoin oletuksia näyttää siltä, ettei terveyskeskusten sujuva toiminta vähentäisi erikoissairaanhoidon tarvetta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme