Mainos
Mainos

Sairaalan sisäilma sairastuttanut kymmeniä – kätilöiden hurjat kuvat paljastavat terveysongelmat

Kätilöopistossa työskentelevien kätilöiden mukaan sairaalan sisäilmaongelma on roihahtanut viime vuosina. Sisäilman vuoksi sairastuneita on kymmeniä ja oireita useita erilaisia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUneS julkaisee tänään laajan selvityksen ongelmista ja niihin liittyvistä mahdollisista toimenpiteistä. HUS ei ole kommentoinut selvitystä etukäteen.

– Sisäilmaongelmia on selvästi ollut, viestinnästä kuitenkin todetaan MTV Uutisille.

Yksi oireita saaneista on kätilö Tanja Paavola. Kätilöopiston naistentautien osastolla työskennelleen Paavolan oireet alkoivat pikkuhiljaa. Aluksi nainen ei osannut yhdistää niitä sisäilmaongelmiin.

– Vähän väliä oli pientä ”flunssaa”, epämääräisiä iho-oireita, hengenahdistusta ja lihasjäykkyyttä, naama ja rintakehä punoittivat. Lisäksi silmiäni kirveli ja ne vuosivat, Paavola luettelee.

– Yksi selkeimmistä oireista oli se, että saman tien kun menin töihin ääni käheytyi ja tuli köhimistä, hän lisää.

Kotona oireet helpottivat, mutta töihin palatessa olo muuttui nopeasti kipeäksi ja flunssaiseksi.

Vasta kun ”flunssa” oli jatkunut usean vuoden, töissä sinnitellyt nainen hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle.

– Diagnoosini oli työn pahentama astma, Paavola kertoo.

Maaliskuun alussa Paavola vaihtoi työpaikkaa remontista valmistuneelle Naistenklinikalle. Paavola ehti olla töissä vain kuukauden, kunnes oireet räjähtivät.

– En tiedä oliko kyse Naistenklinikan sisäilmasta vai vuosien altistumisesta, mutta Naistenklinikalla oireet räjähtivät, Paavola selittää.

Kuukauden aikana nainen joutui kahdesti päivystykseen. Ensimmäisellä kerralla sisäilma aiheutti naiselle anafylaktisen reaktion. Toisella kertaa naisen kasvot turposivat pahasti.

Nyt Paavola on ollut sairauslomalla kuukauden ajan. Lääkärin määräyksestä nainen saa palata töihin vain, jos työnantajan pystyy osoittamaan hänelle puhtaan työympäristön.

– Minua on kielletty menemästä sinne, mistä oireita tulee, Paavola toteaa.

Paavola kertoo olevansa siinä mielessä onnellisessa asemassa, että hänen oireilleen on osoitettavissa selkeä syy, astma. Naisen mukaan on kuitenkin lukuisia sisäilmasta sairastuneita, joiden oireet ovat monimutkaisia.

Erilaisista oireista kärsivät kätilöopistolaiset perustivat reilu viikko sitten vertaistukiryhmän, joka on tähän mennessä kerännyt lähemmäs 80 oirehtivaa kätilöä ja muuta henkilökunnan jäsentä.

Sisäilmaongelmat veivät lihasvoimat

Kätilö Annika Rönneberg ei ole ollut yhtä ”onnekas” kuin Paavola. Rönneberg on joutunut taistelemaan saadakseen selvyyden siitä, että hänen oireensa ovat aiheutuneet nimenomaan Kätilöopiston sisäilmasta.

Kätilöopiston äitiyspoliklinikalla, synnytysosastolla ja lapsivuodeosastolla työskennellyt nainen sai ensimmäiset oireensa lähes heti aloitettuaan työnsä helmikuussa 2013 äitiyspoliklinikalla.

– Apulaisosaston hoitaja kertoi silloin, että osastolta on löydetty kahdesti sädesientä ja siellä on ollut useita vesivahinkoja, Rönneberg kertoo.

Naisella ilmeni töissä tukkoisuutta, silmäoireita ja epämääräisiä puutumisoireita, joiden lääkäri epäili virheellisesti johtuvan lihasjumituksesta.

Varsinainen romahdus tapahtui vuoden 2015 maaliskuussa, jolloin Rönneberg joutui sairaalaan viikoksi.

– Neurologiset oireeni pahenivat nopeaan tahtiin. Sain hirveitä huimauskohtauksia töissä. Minulla oli jaloissa kauheaa nykimistä ja lihakseni väsyivät, Rönneberg selvittää.

Järkyttynyt lääkäri epäili sairaalaan tulleen naisen kärsivän aggressiivisesta MS-taudista. Useiden tutkimusten jälkeen Rönnebergin oireille ei kuitenkaan löydetty selkeää syytä.

Pari kuukautta kotona vietettyään naisen olo alkoi taas kohentua.

– Lääkärit totesivat vain, että minulla oli ollut jonkinlainen fyysinen rasitustila.

Toukokuussa 2015 nainen takaisin palasi töihin. Oireet alkoivat hiljalleen hiipiä takaisin. Nainen oli jatkuvasti väsynyt.

Sisäilmalle altistuneilla on ilmennyt esimerkiksi silmäoireita. Kuva: Kätilöt.

Kun nainen viime kesänä palasi takaisin Kätilöopiston äitiyspoliklinikalle peli oli selvä.

– Kun olin ollut siellä viikon, nykiminen tuli sellaisella voimalla takaisin. Silloin tajusin, että kaikki johtui sisäilmasta, hän selittää.

Naisen hengitys ei tahtonut kulkea. Käveleminen oli tuskallista. Rönneberg teki kuitenkin kaikkensa, jottei vahingossakaan olisi paljastanut kipujaan. Määräaikaisella sopimuksella työskennellyt Rönneberg pelkäsi työpaikkansa puolesta. Naisen mukaan sairaalassa työskentelee nykyäänkin useita kätilöitä, jotka eivät työpaikan menetyksen pelossa uskalla kertoa oireistaan.

Alanvaihto edessä

Työterveyslääkäri totesi Rönnebergille useaan kertaan, etteivät naisen oireet voineet johtua sisäilmaongelmista. Rönneberg passitettiin astmatesteihin, mutta koska nainen oli suurimman osan aikaa sairauslomalla, oireet helpottivat eikä mittausten tuloksia saatu loppuun.

Rönneberg kokeili heinäkuussa työskentelyä Espoossa Jorvin sairaalassa, mutta oireet palasivat välittömästi.

– Neuvotteluissa ylihoitaja ja muut myönsivät, että oireeni johtuvat sisäilmasta. Jorvissa lihasoireeni palasivat ja minun oli vaikea hengittää. Lähdin sieltä itku kurkussa, kun tajusin, ettei tästä tule mitään, hän kertaa.

Kätilön töihin nainen ei enää voi palata.

– Olen toipunut hyvin, mutta lääkärit eivät usko, että voin palata enää sairaalaan.

– Olen hakenut nyt kouluihin eri aloille. Minulle on ollut henkisesti rankka prosessi luopua kätilön työstä, koska se on työ, jota aina halusin tehdä, hän valittelee.

Helsingin kätilöopiston kätilöiden oireista kertoi ensimmäisenä YLE.


Juttua päivitetty 26.4 klo. 9.26. Korjattu tieto siitä, että Kätilöiden oireista kertoi ensimmäisenä YLE.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot