Mainos

Sairaanhoito-oppilaitoksen tulipalo talttui Helsingissä

Palo tuhosi remontissa olleen entisen sairaanhoito-oppilaitoksen kattorakenteita.

Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa ammattikorkeakoulu Stadian sosiaali- ja terveysalan toimipisteen rakennuksessa alkuillasta syttynyt tulipalo on saatu taltutettua. Korkean rakennuksen yläosissa riehunut palo ehti kuitenkin tuhota rakennuksen kattorakenteita. Lisäksi palo aiheutti vähäisiä nokivahinkoja lähitaloihin.

Voimakas tuuli vaikeutti sammutustöitä. Liekkien pelättiin etenevän rakennuksessa alaspäin, mutta pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen kerroksiin. Paloa olivat sammuttamassa kaikki Helsingin pelastuslaitoksen yksiköt.

Hälytys palosta tuli kello 17.43. Tulipalo ei tiettävästi aiheuttanut henkilövahinkoja. Palo oli saanut alkunsa saneeraustyömaalta, jossa oli tekeillä vedeneritystöitä. Tarkkaa tietoa syttymissyystä ei kuitenkaan toistaiseksi ole.

Pelastuslaitoksen mukaan katolla saattoi olla nestekaasupulloja. Rakennus on parhaillaan remontissa ja siksi pressujen peitossa. Tukholmankatu oli palon ajan suljettu kokonaan liikenteeltä. Palon nostattamat liekit näkyivät kauas Helsingin pimeässä illassa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 22.12.2004)

(Seitsemän uutiset 22.12.2004)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot