Mainos
Mainos

SAK järjestää mielenilmauksen aktiivimallista: "Hallituksen toiminta on tempoilevaa ja suunnittelematonta"

Työttömyysturvan aktiivimallista järjestetään poliittinen mielenilmaus, kertoo SAK. Mielenilmaus järjestetään 2. helmikuuta.

Suomen suurin palkansaajajärjestö kutsuu liittojen päättävät elimet yhteiskokoukseen 23. tammikuuta, jolloin järjestö aikoo esitellä oman aktiivisen työnhaun mallinsa.

Aktiivimallia vastustava kansalaisaloite on kerännyt pikavauhtia 130 000 allekirjoitusta ja se etenee eduskunnan käsittelyyn.

Mikä on aktiivimalli?

  • Eduskunta hyväksyi 19. joulukuuta työttömyysturvan aktiivimallin. Laki hyväksyttiin äänin 103–90.
  • Aktiivimalli merkitsee, että työttömyyskorvausta voidaan leikata 4,65 prosentilla, jos työtön ei ole ollut riittävästi työssä tai osoittanut aktiivisuutta työnhaussa ja osallistumisessa työllisyyttä edistäviin toimiin. Työttömän on täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys.
  • Kyse oli hallituksen esityksestä. Oppositiossa lakia vastustettiin voimakkaasti.
  • Työntekijäkeskusjärjestö SAK osoittaa mieltään hallituksen aktiivimallia vastaan 2. helmikuuta Senaatintorilla Helsingissä. SAK kertoi Twitterissä mielenilmauksen alkavan kello 11.

  • Muut keskusjärjestöt eli STTK ja Akava eivät ole osallistumassa mielenilmaukseen.

  •  SAK:lainen Teollisuusliitto valmistautuu ryhtymään poliittisiin lakkoihin aktiivimallia vastaan.
  • SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mielestä työttömyysturvaa pitäisi monimutkaistamisen sijaan yksinkertaistaa ja karensseja purkaa.
  • Aktiivimalli tuli voimaan vuoden 2018 alussa.

Lähde: STT

– Kansalaisaloite ansaitsee eduskunnassa huolellisen käsittelyn. Liittojen hallintojen tapaamisessa käymme läpi, miten voimme vauhdittaa aloitteen etenemistä, sanoo tiedotteessa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Elorannan mukaan työttömien asemaa on kurjistettu jo aiemmin tarpeeksi, kun hallitus leikkasi työttömyysturvaa 200 miljoonalla eurolla ja työttömyysturvan kestoa 100 päivällä.

– Pääministerin väite, että aktiivimalli olisi parannus työttömyysturvaan, ei pidä paikkaansa. Aktiivimalli vähentää omavastuupäiviä kahdella, mutta kyse on aiemmin tehdyn pidennyksen perumisesta. Hallituksen toiminta on tempoilevaa ja suunnittelematonta, Eloranta jatkaa.

Elorannan mukaan työttömien kohtelussa parannusta aiempaan on tuonut heidän haastattelemisensa kolmen kuukauden välein, mutta toteutus on ontunut.

– Läheskään kaikki työttömät ole päässeet haastattelujen piiriin, Eloranta muistuttaa.

– Aktiivimalliin sisältyy runsaasti ongelmia. Miten voidaan esimerkiksi varmistaa, että työttömät saavat työnantajilta nopeasti todistukset tehdystä keikkatyöstä, jotta päivärahan maksaminen ei viivästy.

Eloranta vaatii, että hallituksen on varmistettava riittävät resurssit työttömien palveluihin. Myös ihmisten mahdollisuuksia muuttaa työn perässä on parannettava.

Syyskuussa 2015 30 000 ihmistä vastusti Helsingissä mieltä hallituksen kilpailukykysopimusta vastaan SAK:n ja muiden palkansaajajärjestöjen yhteisessä mielenilmauksessa.







Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme