Mainos

SAK mukaan neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta

Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n hallitus päätti tänään, että järjestö lähtee mukaan uuteen neuvotteluyritykseen yhteiskuntasopimuksesta.  

Kaikki muut keskusjärjestöt ovat jo kertoneet olevansa valmiita neuvotteluihin. Niiden odotetaan käynnistyvän jälleen loppuviikosta. Neuvottelutila osapuolilla on kuitenkin ahdas.  

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ennakoi, että neuvottelujen keston suhteen puhutaan alkuvaiheessa viikoista.  

– Kun neuvottelut alkavat, selviää, millaisilla tavoitteilla kukin on tullut pöytään. Sitten selviää, miten pitkään tässä pitää hieroa, Lyly sanoi SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen.  

Lylyn mukaan SAK haluaa lähteä hakemaan ratkaisua, jolla pakkolait saataisiin poistettua. Hänen mukaansa SAK on edelleen ensisijaisesti hakemassa ratkaisua, jossa samalla sovittaisiin myös palkoista.  

– Mutta tiedämme tämän EK:n kannan, jossa halutaan viedä palkkaratkaisu syksyyn, Lyly sanoi.  

AKT vastustaa edelleen  

Maanpuolustuskurssilla ollutta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n puheenjohtajaa Marko Piiraista tuurasi SAK:n hallituksen kokouksessa AKT:n varapuheenjohtaja Arto Sorvali.  

Sorvali sanoi kokouksen jälkeen, että AKT:n kanta on edelleen kielteinen yhteiskuntasopimusneuvottelujen aloittamiselle. Hänen mukaansa tilanne ei ole tasapainoinen eikä neuvotteluja tämän takia pitäisi aloittaa.  

Lylyn mukaan hallituksen kokouksessa ainoastaan AKT jätti eriävän mielipiteen ja muut liitot olivat neuvotteluihin lähtemisen kannalla.  

Työnantajien EK ilmoitti viime tiistaina olevansa valmis uuteen tunnusteluyritykseen yhteiskuntasopimuksesta. EK ei enää edellytä ennakkolupausta AKT:n mukanaolosta.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot