Mainos
Mainos

SAK odottaa pikaista tupoa

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK odottaa tiistaina alkavien tupo-neuvottelujen etenevän nopeasti. Maanantaina kokoontunut SAK:n hallitus pitää välttämättömänä sitä, että neuvottelutulos saadaan aikaan marraskuun loppuun mennessä.

SAK:n hallitus korostaa, että sopimuksen on oltava kattava ja tupo voi syntyä vasta joulukuussa, kun liittojen neuvottelujen tulos tiedetään. Järjestö ei täsmennä, mitä se kattavalla sopimuksella tarkoittaa.
Tupo-tavoitteistaan SAK pitää työelämän laatukysymyksiä edelleen keskeisenä.

SAK moittii työnantajia periaatteellisesta haluttomuudesta sopia työvoiman käyttöön liittyvistä pelisäännöistä. Lisäksi se katsoo työnantajien suhtautuvan välinpitämättömästi ns. epätyypillisiä työsuhteita tekeviin.
SAK:n hallitus haluaa selvittää, voidaanko ansiokehitystarkastelun ajoittaa jatkossa siten, että tämän syksyn kaltaisilta aikatauluongelmilta vältytään. Nykyiseen sopimukseen sisältyvä ansioiden tarkastelu on määrä tehdä marraskuussa.
SAK ilmoittaa täsmentävänsä tupo-tavoitteitaan viikon kuluttua hallituksensa ylimääräisessä kokouksessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme