Mainos

SAK: Yhteiskuntasopimus kaatui EK:n vetäytymiseen – EK kiistää

SAK:n mukaan yhteiskuntasopimusneuvottelut kaatuivat ennen kaikkea EK:n vetäytymiseen työmarkkinaneuvotteluista. SAK kertoo kannastaan tiedotteessa. 

Nämä muutokset hallitus aikoo tehdä yhteiskuntasopimuksen kaaduttua:

–Sairausloman ensimmäinen päivä muuttuu palkattomaksi. Päiviltä 2-9 maksetaan 80 prosenttia palkasta.  

– Vuosilomaa lyhennetään julkisella sektorilla sekä niillä yksityisillä aloilla, joilla vuosilomaa on yli kuusi viikkoa vuodessa. Lomarahoja leikataan 30 prosenttia. Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä.  

–  Työnantajan on järjestettävä irtisanotuille työllistymistä edistävää koulutusta.  

– Hallitus aikoo myös muun muassa alentaa yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua 1,72 prosenttiyksikköä.  

– Hallituksen työelämäpaketti on parhaillaan lausuntokierroksella. Paketti tulisi käytännössä voimaan vuoden 2017 alusta.  

– Paketti rajoittaa kolmeksi vuodeksi mahdollisuutta sopia työehtosopimuksissa toisin. Järjestöt ovat myös tulkinneet muutoksia hengeltään pysyviksi.  

–Syyskuun lopussa hallitus kertoi, ettei se pienennä sunnuntai- ja ylityökorvauksia, kuten aluksi oli tarkoitus.  

– Työnantajilla ei ollut alun perinkään halua sopia Suomen taloutta ja työllisyyttä parantavasta työmarkkinaratkaisusta. Sen sijaan EK myötäili neuvottelujen ajan passiivisesti maan hallituksen linjauksia, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly jyrähtää liiton tiedotteessa.

Median edessä SAK:n puheenjohtajalta Lauri Lylyltä kysyttiin, uskooko hän, että EK haluaa ennemmin hallituksen työelämäkiristykset kuin yhteiskuntasopimuksen.  

– Sitä pitää kysyä EK:lta. Tämä näyttää siltä, hän sanoi.  

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kiisti väitteen.  

– En tuota voi ymmärtää. Olemme kaikki nämä viikot ja kuukaudet neuvotelleet vakavasti, koska hallitus tarjosi vaihtoehtoa, että neuvotellen löytäisimme tien. Me halusimme tämän ratkaisun.  

Samaa sanoi kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.  

– Valitettavasti tilanne on se, että kun yksi merkittävä osapuoli jäi ulkopuolelle, emme saaneet ratkaisua aikaan.  



EK: AKT kantaa vastuun 

EK:n tiedotteessa vastuu yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta sälytettiin auto - ja kuljetusalojenliitto AKT:lle. 

– Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on ollut se, että olemme kyenneet sopimaan vaikeistakin asioista. Työmarkkinajärjestelmä ei tässä nyt onnistunut. Tästä epäonnistumisesta kantaa vastuun AKT, EK:n tiedotteessa kirjoitetaan.


STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan STTK olisi ollut valmis jatkamaan neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta. Palola ennakoi, että epävarmuus työmarkkinoilla jatkuu syksyllä.  

Neuvotteluiden päättyminen merkitsee myös sitä, että hallituksen pakkolait etenevät.

– Pakkolait merkitsevät toteutuessaan sitä, että osa palkansaajista häviää enemmän ja osa vähemmän. Häviäjiä ovat erityisesti julkisella sektorilla työskentelevät pieni- ja keskituloiset naiset. Tätä STTK:n on mahdoton hyväksyä, sillä se ei vastaa käsitystämme oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta, STTK:n puheenjohtaja Palola muotoili tiedotteessaan.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot