Mainos
Mainos

Saksalainen haverialus hinattiin satamaan

Kalajoen edustalla karille ajanut saksalainen rahtialus hinattiin Rahjan satamaan tänä iltana. Alus pääsi perille ongelmitta. Matkalla aluksesta vuoti vain pieniä öljyvanoja, joiden keräämistä jatkettiin iltamyöhään.

Viranomaisten mukaan pahalta näyttäneen haverin öljyvahingot jäivät lopulta varsin vähäisiksi. Pääosin jo puhdistetuilta rannoilta on kerätty kaikkiaan noin 80 tynnyrillistä öljyn, maan ja veden sekaista jätettä.

Hälsingland alkoi irrota karilta tänään iltapäivällä sen jälkeen kun aluksesta pumpattiin vettä ja samalla painovesitankkeihin painettiin ilmaa. Kellumaan laiva saatiin noin kello 15.20. Läheinen merialue suojattiin ennen irrotusta öljypuomein, joita vedettiin mereen miltei kahden kilometrin pituudelta. Turvana oli myös useita öljyntorjunta-aluksia.

Laivan noustessa karilta mereen pääsi jonkin verran raskasta polttoöljyä, mutta öljyntorjunta-alus keräsi sen talteen puomien sisältä jo tämän illan aikana. Vakautuksen jälkeen Hälsingland lähti kahden hinaajan viemänä Rahjan satamaan, joka on vajaan kymmenen kilometrin päässä haveripaikalta. Matkaa tehtiin parin solmun nopeudella.

Rahja varmistettiin öljypuomein

Kalajoen Rahjan satamaan vedettiin valmiiksi öljypuomeja, joilla alus ympäröitiin sen jälkeen kun se oli kiinnittynyt laituriin. Viranomaisilla oli myös valmiudet sulkea koko satama-allas aallonmurtajan kohdalta, mikäli aluksesta olisi alkanut vuotaa uudelleen öljyä.

Hälsinglandissa on edelleen arviolta 300 tonnia veden ja öljyn seosta, josta noin sata tonnia on raskasta polttoöljyä. Öljy voidaan siirtää laivasta muun muassa öljyntorjunta-alus Halliin, jonka odotettiin saapuvan Rahjaan huomisaamuksi.

Rannat ovat pian puhtaat

Torstaiaamuisen haverin aiheuttamat öljyvahingot jäivät lopulta pienemmiksi kuin alkuun näytti. Ekokatastrofi vältettiin, kiteyttää ympäristökeskuksen biologi Harri Hongell. Hiekkarannat on jo saatu puhtaaksi ja öljyä on enää Vattajanniemen kivikkorannoilla. Öljyn kerääminen kivikosta on tosin työlästä. Kivet on käännettävä ja paikat pestävä.

Puhdistus saataneen kuitenkin valmiiksi huomisen aikana. Paikalle tarvitaan tosin lisää vapaaehtoisia, joita tänään oli töissä muutamia kymmeniä. Alkuvaiheessa rantoja oli siivoamassa myös toistasataa varusmiestä, jotka hälytettiin paikalle lähistöllä juuri päättyneestä harjoituksesta.

Haverin syyksi epäillään navigointivirhettä, johon saattoi liittyä myös inhimillinen tekijä. Tarkempaa tietoa saataneen ensi viikolla, kun aluksen päällikkö antaa meriselityksen.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme