Mainos
Mainos

Saksalaisen haverialuksen vauriot mittavia

Kalajoen Rahjan satamaan hinattu saksalainen haverialus Hälsingland vaurioitui pahoin torstaiaamuisessa karilleajossa. Laivaa on ilmeisesti korjattava ennen kuin se voidaan turvallisesti siirtää telakalle. Myös aluksessa vielä oleva öljy on poistettava.

Vaurioita selvittäneiden sukeltajien mukaan keskilaivassa on seitsemän metrin pituinen ja kahden metrin levyinen repeämä. Aluksen keskiosa on muutenkin pahoin kolhiintunut. Keulan ohjauspotkuri ja konehuone ovat sen sijaan säilyneet varsin hyväkuntoisina. Hälsinglandissa on edelleen noin 300 tonnia veden sekaista öljyä, joka on pumpattava pois. Todennäköisesti se imetään öljyntorjunta-alus Halliin, joka saapui Rahjaan viime yönä.

Alus makaa Rahjassa vielä useita päiviä, sillä pelkkä öljyn tyhjennys kestänee pari vuorokautta. Tyhjennys päästään aloittamaan aikaisintaan huomenna, arvioi aluepalopäällikkö Pekka Similä. Hälsinglandista vuotanutta öljyä kerättiin talteen sekä merellä että maalla vielä tänään. Merellä oli edelleen pienehköjä lauttoja ja maalla työt kohdistuivat Vattajanniemen kivikkorannoille. Alue on määrä saada puhtaaksi tähän iltaan mennessä.

Haverista koitui öljyntorjujille miljoonakustannukset. Similä laskee, että pelkästään kuntien osuus nousee lähes miljoonaan markkaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme