Mainos

Salamointi tappoi neljä, pyörremyrsky riehui Salpausselällä – nämä ovat 100-vuotiaan Suomen säähistorian hurjimpia hetkiä

Manner- ja meri-ilmaston rajalla sijaitsevan 100-vuotiaan maamme säähistoriaan mahtuu niin tappavia myrskyjä, julmia pakkasia kuin läkähdyttävää paahdetta. MTV Uutiset listasi synttäreiden kunniaksi viisi yksityiskohtaa Suomen historian hurjimmista sääilmiöistä meteorologi Markus Mäntykannaksen avustuksella. 

1. Halaus Siperian kylmästä sylistä

Kuluva talvi on ollut ainakin toistaiseksi etenkin länsi- ja lounasrannikolla lämmin ja lumeton, mutta toisin oli vuonna 1987, kun Siperiassa pyörinyt korkeapaine teki säästä hyisen. Arktisuus huipentui tammikuussa, kun Helsingin Kaisaniemessä mitattiin pakkasennätykseksi peräti -34,2 asteen lukemat. Tammikuu oli maan etelä-ja keskiosassa jopa yli kymmenen astetta keskimääräistä kylmempi ja koko Suomessa kaikkien aikojen kylmin.

- Kylmää talvea seurasi kylmä kesä ja elokuusta muotoutui mittaushistorian kylmin. Vuosi 1987 onkin monen mielestä yksi ankeimpia Suomen historiassa, Suomen hurjimpia sääilmiöitä Forecan Sään takaa -blogiinsa listannut meteorologi Markus Mäntykannas sanoo.

2. Maire-ukkosmyrsky vei neljän hengen

Yksi maamme historian hurjimmista ukkosmyrskyistä vyöryi Suomeen vuoden 1961 elokuussa. Maire-myrskyyn liittynyt salamointi aiheutti nykymittapuulla hurjalta kuulostavat neljä kuolonuhria. Voimakkaimmissa puuskissa tuuli puhalsi yli 40 metriä sekunnissa ja runteli pahimmin Loviisan ja Orimattilan seutua.

3. Pitkä kuuma kesä ja mä aion elää sen

Erittäin suosittu nuorisoelokuva Pitkä kuuma kesä sai ensi-iltansa vuoden 1999 maaliskuussa ja nimi oli enne: kesästä tuli yksi kaikkien aikojen lämpimimmistä. Juhannuspäivänä Suomen etelä- ja keskiosassa elohopea kipusi peräti 30–32 asteeseen. Monin paikoin Keski-Suomessa kesä-99 oli kaikkien aikojen kuumin. Eniten lämpö helli Lappeenrantaa, jossa hellepäiviä kertyi 31.

4. Kapteeni Saarisen kohtalokas päätös

Äärisäät ovat kiinnostavaa seurattavaa, mutta joskus sää äityy hengenvaarallisesti. Vuonna 1929 höyrylaiva Kurun kapteeni Onni Saarinen teki kohtalokkaan virheen, kun hän luotsasi laivansa Tampereen Näsijärven vesille, vaikka myrsky jo yltyi. Hurjimmillaan 33 m/s puuskissa puhaltanut tuuli keinutti järven selkää hirmumyrskyn lukemissa. Kannelta huomattiin kolmen hyökyaallon lähestyvän, ja ne täyttivät kannen vedellä. Uppoamattomaksi mainostettu Kuru vaipui syvyyksiin vieden mukanaan 138 ihmisen hengen.

5. Pyörremyrsky suuren maailman tyyliin

Tuulista oli myös vuonna 1932, kun Oitin pyörremyrsky riehui Salpausselällä. Kirjallisuuslähteiden perusteella myrsky vastasi Euroopan voimakkaimpia pyörremyrskyjä ja vastasi voimakkuudeltaan F4-luokan tornadoa. Tällöin tuulennopeudet olisivat olleet enimmillään jopa yli 100 metriä sekunnissa. Kyseessä oli ilmeisesti ukkospilviin liittyvä trombi eli pienialainen ja voimakas pyörremyrsky.

Koko listauksen voit lukea Markus Mäntykannaksen blogista tästä linkistä.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot