Mainos
Mainos

Samaa sukupuolta olevan parin vihkinyt Sadinmaa: Jos papinvirkani viedään, asia menee oikeuteen

Helsinkiläiselle papille Kai Sadinmaalle ei tullut yllätyksenä, että hänestä on kanneltu Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin. Tuomiokapitulin STT:lle antamien tietojen mukaan kantelija on yksityishenkilö, joka ei ole ollut julkisuudessa tai kuulu kirkon vaikuttajapiireihin. Kantelu tehtiin, sillä Sadinmaa vihki samaa sukupuolta olevan parin. 

Sadinmaa sanoo STT:lle aikovansa jatkaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. 

– Olemme vasta aloittaneet, eikä nyt voi luovuttaa. Tämä pitää viedä loppuun asti, Sadinmaa sanoo. 

Sadinmaan mukaan pahin sanktio olisi papinviran menettäminen. Jos näin käy, Sadinmaa aikoo viedä asian oikeuteen. Lievimmillään hän vain "joisi kahvia Helsingin hiippakunnan piispan Irja Askolan kanssa". 

Irja Askola on esiintynyt tässä asiassa aika liberaalina. Hän tuskin haluaa jäädä muistiin piispana, joka kääntää takkinsa, hän sanoo. 

Lakimiesasessori Ritva Saario sanoo, että kantelua käsitellään ensimmäisen kerran tuomiokapitulin istunnossa. 

– Sen jälkeen Sadinmaalta pyydetään selvitys asiasta, minkä jälkeen asiaa käsitellään uudessa kokouksessa, Saario sanoo. 

Saario ei osannut tässä vaiheessa arvioida, kuinka kauan asian käsittely kestää. Muita kanteluita samaa sukupuolta olevien vihkimisistä ei ole tuomiokapituliin tullut. 

Sadinmaa kertoo aikovansa tehdä vastineen kanteluun yhdessä kollegoidensa kanssa.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot