Mainos
Mainos

Sammatista löytyi 30 kuollutta nautaa

Eläimet olivat olleet kuolleina eläinsuojassa jopa yli vuoden. Joukossa oli myös kolme elossa olevaa nautaa.

Uudellamaalla on tänään löydetty 30 kuollutta nautaa. Eläinlääkäri löysi raadot erään tilan pihatosta.

Poliisi kertoo, että kolmisenkymmentä pitkälle mädäntynyttä naudanraatoa lojui paksun lantakerroksen seassa. Eläimet ovat olleet kuolleina jopa yli vuoden.

Raatojen joukossa oli kolme elossa olevaa nautaa, jotka lopetettiin saman tien. Raatojen ja lannan seassa eläneitä nautoja oli syötetty.

Poliisi on ottanut tilan omistavan keski-ikäisen miehen kiinni. Hän asuu tilalla perheensä kanssa. Lohjan poliisi tutkii asiaa eläinsuojelurikoksena, ja rikostutkinta jatkuu huomenna.

Poliisin tämän hetken tietämyksen mukaan kuolleet naudat olivat lypsykarjaa. Niiden lisäksi tilalla on lihakarjaa vajaat kymmenen nautaa, jotka eläinlääkäri on määrännyt teuraaksi.

Elossa olevat eläimet ovat kunnossa, ja niitä pidetään toisessa karjasuojassa. Muita tuotantoeläimiä tilalla ei tiettävästi ole.

Poliisin tiedossa ei ole, että tilalla olisi aiemmin ollut ongelmia eläintenpidossa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme