Mainos
Mainos

Sankaripojat Joonas ja Paulus pelastivat pikkutytön pimeältä metsätieltä Ylivieskassa – "Kovasti hän höpötteli meille"

Ylivieskalaiset Joonas ja Paulus osuivat viime yönä sattumalta oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Pojat pelastivat yksin harhailemasta 3-vuotiaan pikkutytön.

– Kylillä oltiin siinä ajeltu ja ajateltiin, että käydään vielä Rauduskylällä katsomassa, oisko siellä jäät kunnossa, jos oltaisiin menty huomenna pelaamaan. Matkalla päätettiin sitten vielä käydä Huhmarissa katsomassa, Paulus kertoo.

Puolenyön maissa, puolessavälissä metsätietä poikien huomion kiinnitti jokin vastaantuleva liikkuva kohde.

– Joku pikkunen siinä hyppäs penkan puolelle. Pysähdyimme ja menimme katsomaan, Joonas kertoo.

Hämmästys oli ollut suuri, kun tienlaidasta oli löytynyt 3-vuotias pikkutyttö koiran kanssa, ilman hanskoja.

– Onneksi satuimme paikalle. Otimme sitten tytön kyytiin ja yritimme etsiä lähistöltä jotakuta. Varmaan tunnin siinä pyörimme ja etsimme, Paulus kertoo.

– Yritimme kysyäkin, että tietääkö tyttö itse, missä päin asuu ja näytimme lähitaloja, mutta tytön mukaan mikään ei ollut oma koti, Joonas jatkaa.

Poikien mukaan tyttö oli ollut hyvässä kunnossa, kun he olivat hänet löytäneet.

– Hanskat hän oli pudottanut johonkin, mutta kovasti hän siinä puhui ja höpötteli meille. Ei hänellä mitään hätää tuntunut olevan, Paulus sanoo.

Kotia etsittiin ensin yhdessä

Kun lähialueelta ei etsinnän jälkeenkään ketään löytynyt, päättivät pojat soittaa hätäkeskukseen. Poliisi ja ambulanssi saapuivatkin hetken päästä paikalle.

Tyttö löytyi Huhmarin hiihtokeskukseen johtavalta hiljaiselta tieltä. Poikien arvion mukaan lähimpään asuintaloon oli matkaa ainakin kaksi kilometriä. Ilman Joonasta ja Paulusta olisi pikkutyttö saattanut siis todennäköisesti jäädä löytymättä.

Poliisi tiedotti aamulla, että oli löytänyt lähistöltä kadonneen tytön isän. Mies oli kertonut olleensa ampuradalla ampumassa lasten nukkuessa autossa. Autolle palatessaan mies oli havainnut toisen lapsen kadonneen. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot