Mainos
Mainos

Sarita Skagnes: Vain tytär

Arvio: Päivi Lipponen

(Tammi) Suomentanut Henry Tanner

Intialaisten suurin hyve on suojella perheen izzatia, kunniaa. Ihmisille näytetään perheen paraatipuolta. Sarita Skagnes kuvaa mitä seinien sisäpuolella tapahtuu. Hän oli ensimmäinen Norjassa asuva punjabilaistyttö, joka avioitui norjalaisen miehen kanssa. Se oli skandaali intialaisyhteisössä. Sarita suljettiin yhteisönsä ulkopuolelle ja perhe halusi tappaa tyttärensä. Näin perheen kunnia olisi palautettu.

Sarita Skagnes meni vielä pidemmälle. Hän kirjoitti omaelämänkerrallisen kirjan maahanmuuttajatyttöjen asemasta Norjassa. Se on suorastaan kauhukertomus. Voiko tällaista todella tapahtua tasa-arvolla ylpeilevissä Pohjoismaissa?

Skagnesin kuvaamissa maahanmuuttajaperheissä tytöt ja naiset kasvatetaan noudattamaan vanhoja kyläyhteisön tapoja. Päähän iskostetaan ajatus: ”Nainen on vain pölyä miehensä jaloissa”. Vanhemmat valitsevat puolison, jonka morsian näkee vasta vihkimisen jälkeen. Puoliso on kohtalo, jota ei voi vahingoittaa ei jättää.

Ristiriita on suuri, sillä länsimaissa mahanmuuttajatytöt varttuvat itsenäisiksi naisiksi, hankkivat ammatin ja menevät työelämään. Harva nainen uskaltaa silti vastustaa perhettä ja yhteisöä.

Sarita siis syntyi ”vain tytöksi”, jonka kohtalo oli olla nöyrä, toimia sukulaistensa palvelustyttönä ja häntä sai kurittaa miten lystäsi. Serkut ja isä raiskaavat Saritan, mutta siitä pitää vaieta, jotta perheen kunnia ei mene.

Perheen kotoutuminen Norjaan ei onnistu, sillä Skagnesin vanhemmat eivät halua kotoutua. He haluavat olla intialaisia ja elää ikiaikaisten tapojensa mukaan. Skagnesin mielestä syy on se, että he eivät edes pidä Norjasta, maan kulttuurista, ruuasta tai kansalaisista. Intialaisille miehille norjalaistytöt ovat vain ”viisumileimoja” ja muu hetken huvitus. Perhe on Norjassa ansaitsemassa rahaa. Rahalla hankitaan omaisuutta ja arvovaltaa Intiassa. Sukulaisille välitetään tietoa kuinka hyvin perheellä pyyhkii. Perushoitajatutkinto muuttuu lääkärintutkinnoksi ja pankkiapulaisen tehtävä pankin johtajan vakanssiksi.

Sarita Skagnesin raju kertomus on synnyttänyt Norjassa paljon keskustelua ja kirjailija on otettu mukaan rakentamaan palveluita juuri kahden kulttuurin tytöille. Kirjan tuotot on ohjattu Plan-järjestölle. Vaikka tekstin kulku on lapsekasta, se on kuitenkin vaikuttava dokumentti.

Kuka tietää, vaikka Suomessakin olisi Skagnesin kohtalotovereita? On totisesti mietittävä kuinka perheitä voidaan kannustaa hakemaan apua ja heitä kyetään auttamaan oikealla tavalla.

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme