Mainos
Mainos

Särkäniemen kävijämäärät kasvussa – Linnanmäki kirii

Tampereen Särkänniemen huvipuiston kävijämäärät ovat nousseet verrattuna viime vuoteen.

Toimitusjohtaja Miikka Seppälä ei kerro tarkkoja lukuja, mutta sanoo kasvua olevan tähän mennessä jopa 15 prosenttia.  

Viime kesänä Särkänniemeä arvosteltiin kalleudesta. Toimitusjohtaja arvioi, että suurin syy kävijämäärän nousuun on, että puistosta poistettiin tänä vuonna pääsymaksu ja kohteisiin alettiin jälleen myydä yksittäislippuja.  

– Uskon, että tehdyt korjausliikkeet hinnoittelussa ovat suurin syy kävijämäärien nousuun. Lisäksi uutuuslaite High Voltage on tuonut lisää huvittelijoita, Seppälä toteaa.  

Viime vuonna Särkänniemessä kävi Seppälän mukaan yhteensä noin 600 000 ihmistä. Määrä koettiin pettymykseksi.  

Helsingin Linnanmäellä kävijämäärässä ollaan hieman jäljessä viime vuoteen verrattuna. Toimitusjohtaja Pia Adlivankin ei paljasta tarkkoja lukuja, mutta uskoo loppukesän olevan vilkas.  

– Touko-kesäkuu oli kolean sään takia hieman vaisu. Heinäkuu sen sijaan oli jo erittäin hyvä, ja uskomme kirivämme loppukesästä kävijämäärässä entisestään.  

Linnanmäellä käy Adlivankinin mukaan noin miljoona ihmistä vuosittain.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme