Mainos
Mainos

Särkyneiden valtakuntien Eurooppa

Norman Davies: Vanished Kingdoms. The Rise and Fall of States and Nations. Penguin Books. 2011. 830 s.

Prinsessa Diana oli elämänsä loppuvuodet katkera nainen. Syystä. Hän totesi kerran, että on nainut saksalaiseen perheeseen. Toden totta, niin hän teki.

Kun nykyinen kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip menivät naimisiin 1947, kaikille tehtiin tiettäväksi, että siinä avioituvat Windsor- ja Mountbatten-sukujen edustajat. Onko tuon englantilaisemmalta kuulostavia sukuja? Ei, ja siksi briteiltä haluttiin peittää se seikka, että itse asiassa naimisiin menivät Saxe-Coburg-Gothan ja Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin sukujen vesat. Saksalaisuus kun ei ollut kovassa huudossa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun Britanniassa. Sukupuiden piirtäminen on poliittista taidetta.

Historioitsija Norman Davies toteaakin, että suurin osa Elisabetin ja Philipin alamaisista ei tiedä, että Lady Diana Spencer oli ihka ensimmäinen voittopuolisesti englantilaista sukuperää oleva henkilö, joka pääsi edes lähelle kruunua maan nykyisessä, Stuartien jälkeisessä, 300-vuotisessa historiassa. Liekö tämä ollut yksi syy kohtaamaansa jäätävyyteen anoppilassaan.

Diana-anekdootti on yksi lukuisista Daviesin historiallisen aarrearkun jalokivistä. Dianalle kävi huonosti, kuten niin monelle muulle eurooppalaiselle ruhtinaskunnalle, valtiolle, valtioliitolle, imperiumille tai muulle hallintajärjestelmälle. Jos jokin Euroopassa on pysyvää, sitä ovat rajojen ja valtakuntien nousut, muutokset ja katoamiset. Joka ikisen katukiven ja ikitammen alla on historian kerrostumia yksi toisensa jälkeen.

Yllä mainitun saksalaissukujen läsnäolon Buckinghamin palatsissa Davies tuo esiin kertoessaan Saksi-Coburg-Gothan kaksoisherttuakunnasta luvussa, jonka nimi on runollisesti Rosenau.

Paksu opus käy läpi 15 kartalta kadonnutta historiallista valtiota tai muuta isompaa tai pientä valtakuntaa. Viimeisimpänä hän kirjoittaa Neuvostoliitosta, ja sen armottomassa syleilyssä olleesta Virosta. Jos Neuvostoliitto on tuttu, sitä tuskin on visigoottien Tolosa nykyisessä Ranskassa. ”Ranskan historia alkoi Vouillé’ssa”, kuten tuo pikkukylä ylpeilee itsestään.

Maantieteellisesti Davies liikkuu Irlannista ja nykyisestä Skotlannista Välimerelle ja nykyiselle Valko-Venäjälle. Hän kertoo mm. Burgundian tarinan. Sen rajat liikkuivat kuin kuminauha Välimereltä Itämerelle, ja maanosamme menneisyydessä on ainakin 15 Burgundia (käyttääkseni vain yhtä monista kirjoitusasuista).

Yhdet valtakunnat kestivät vuosisatoja kuten se joka meidän historiankirjoissamme tunnetaan lyhyesti Puola-Liettuana. Toiset olivat lyhytikäisiä -Rusyn nykyisen Puolan, Unkarin, Slovakian ja Romanian rajamaastossa oli kirjaimellisesti ”Yhden päivän tasavalta”. Itäinen ja keskinen Eurooppa ovat vahvasti esillä, ne ovat Daviesin ominta perehtymisalaa.

Valtio- ja ihmiskohtalot eivät ole vain kertomuksia menneisyydestä. Perusajatus on, että koska näin on käynyt, niin käy vastakin. Historiassa tapahtumat virtaavat, kolahtavat karille, ajautuvat sattumalta uuteen uomaan tai jatkavat alati muuttuvassa, ihmisten luomassa ja rakentamassa ajassa. Toivottavaa vain olisi, että rajamuutokset tapahtuisivat sopien ei sotien. Katalonia, Skotlanti, Pohjois-Italia, Pohjois-Irlanti, Vallonia, Kosovo, kenties Ahvenanmaa - siinä näiden aikojen raja- ja valtiokysymyksiä identiteetteineen. EU laajenee ja samalla saa sisäisesti uusia rakenteita ja ´liittoutumia’.

Kirjan skaala on häkellyttävä, sitä lukee ahmien ja viipyillen. Sävy on melankolinen ja sympaattinen, onhan kirja häviäjien ja katoajien historiaa. Se on syvästi inhimillinen, huikea lukukokemus Euroopastamme, joka ei koskaan pysähdy eikä ole valmis.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme