Mainos
Mainos

Sasi ottaisi SDP:n hallituskumppaniksi

Uudelle liikenneministerille Kimmo Sasille SDP on mieluisin hallituskumppani, jos kokoomus voittaa maaliskuun eduskuntavaalit. Hän perustelee kantaansa Ylöjärven Seutu -lehden haastattelussa sillä, että nykyinen sinipunahallitus ei ole kuluttanut neljässä vuodessa voimiaan loppuun.

-Jos kokoomus ja demarit menestyvät eduskuntavaaleissa, niin mielelläni näkisin seuraavan hallituksen selkärankana kokoomuksen ja SDP:n. Jo nykyisessä hallituksessa puolueiden yhteistyö on toiminut hyvin, hän kiittelee.

Sasin näkemyksen mukaan kokoomuksen ja keskustan väliselle yhteistyölle perustuvan hallituksen toiminta olisi tuntuvasti vaikeampaa kuin nykyhallituksen. Hän viittaa vaikeuksiin, jotka olivat arkea Esko Ahon johtamassa hallituksessa.

Porvarihallitukselle Sasi ei lämpene. Ei hän tätäkään vaihtoehtoa sulje pois. Kolmen suuren puolueen hallitusta hän ei pidä mahdollisena.
-Mielestäni hallituksen kokoaminen kolmen suurimman puolueen voimin on tarpeellista vain suuressa kansallisessa kriisitilanteessa, jolloin yhteisten asioiden hoitaminen edellyttää ehdotonta yksimielisyyttä, hän perustelee.

Sasi muistuttaa myös, että Suomen poliittinen järjestelmä tarvitsee toimiakseen uskottavan opposition.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme