Mainos

Satelliittimerikotkat selvittävät tuulivoiman vaaroja

Viime kesänä neljälle merikotkalle asennetut satelliittilähettimet ovat välittäneet ensimmäiset tietonsa merikotkien liikkeistä. Neljästä satelliittilähettimen saaneesta merikotkan poikasesta kaksi on lähtenyt muuttomatkalle etelään. Kaksi poikasta liikkuu edelleen synnyinseudullaan Raippaluodon saaristossa Merenkurkussa.

- Lähettimien avulla saamme valtavasti uutta tietoa merikotkien liikkeistä, kertoo WWF:n merikotkatyöryhmän sihteeri Ismo Nuuja.

Lähettimien avulla halutaan selvittää, miten merikotkat liikkuvat sellaisilla alueilla, joille suunnitellaan tai joilla jo on tuulivoimaloita. Vaasan edustalle Raippaluodon saareen on suunnitteilla tuulipuisto, joka huolestuttaa merikotkien suojelijoita.

- Satelliittilinnut ovat liikkuneet suunnitellun tuulipuiston alueella. Alueella liikkuu lisäksi paljon muitakin merikotkia, vähintään toista sataa lintua, arvioi Nuuja.

WWF:n merikotkatyöryhmä pelkää, että merikotkia kuolee tuulivoimaloiden lapoihin. Esimerkiksi Norjasta havaintoja siitä, että yli 20 merikotkaa on menehtynyt yhden tuulipuiston alueella törmättyään tuulimyllyjen pyöriviin lapoihin.

- Kyllä meidän tavoitteemme on, ettei Raippaluotoon rakenneta tuulipuistoa, koska se on erittäin tärkeä merikotka-alue ja siellä liikkuu paljon kotkia. Muuallakin merialueilla on tuulivoimahankkeita, jotka vaarantavat merikotkien hengen, pelkää Ismo Nuuja.

Suomen rannikoille ja saaristoon on suunnitteilla kymmeniä uusia tuulipuistoja. Satelliittiseurannan avulla yritetään selvittää, miten merikotkat selviytyvät niiden reviireille tulevista tuulimyllyistä. Merikotkien liikkeistä saadaan paikannuksia muutaman päivän välein. WWF toivoo, että jatkossa satelliittimerikotkia saataisiin lisää, jotta niiden liikkeitä voitaisiin seurata tarkemmin. Hankkeen laajentamista hillitsee kuitenkin raha: yksi satelliittipaikannin maksaa 4000 euroa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot