Mainos

Satoja sikoja kuoli tulipalossa Vöyrillä

Pohjanmaalla Vöyrillä paloi yöllä suuri sikala.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta yli 1 000 neliön kokoisessa sikalarakennuksessa noin kolmelta aamuyöllä. Hälytyksen Jepuantiellä sijaitsevasta tulipalosta oli tehnyt ohikulkija tai naapuri. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle sikala oli ilmiliekeissä.

– Sikojen hyväksi ei ollut tehtävissä enää mitään, vaan pelastuslaitos päätti suojata sikalan vieressä ollutta lämpökeskusta, kertoo päällikköpäivystäjä Jörgen Lang Pohjanmaan pelastuslaitoksesta.

Arvioiden mukaan palossa kuoli yli 450 sikaa. Lisäksi rehua ja muutamia koneita tuhoutui. Sikala tuhoutui täysin tulipalossa.

– Rahallisia tuhoja on tässä vaiheessa vielä turha arvailla.

Jälkisammutus palopaikalla kestää aamupäivän ajan. Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat palon syttymissyytä.  

  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot