Mainos
Mainos

Satu menetti kaikki kolme lastaan, kun mustasukkainen ex-mies teki perhesurman – "Muistan, kuinka poliisit soittivat minut tienvarteen"

Satu oli eronnut väkivaltaisesta miehestään keväällä. Heinäkuussa mies tappoi itsensä ja parin kolme pientä nukkuvaa lasta sytyttämällä tulipalon heidän kotitaloonsa Pohjois-Karjalassa. Vuosi oli 2002. Nyt, vuosia tapahtuneen jälkeen, Satu haluaa kertoa tarinansa – jos edes yksi lapsi pelastuisi sen avulla.

Satu muistaa 16 vuoden takaisesta lauantaista vain sen, että osti alennusmyynnistä kirkkaankeltaisen imurin ja sohvatyynyjä.

Sitten kello löi kuusi. Ex-miehen piti tuoda lapset silloin hänelle. Aikaa kului ja kului, Satu ei tiedä ollenkaan, kuinka kauan. Jossain vaiheessa hän soitti poliisit. Niin häntä oli käsketty tekemään, jos mies ei palauttaisi lapsia.

Pelotteli lapsia leikkimällä tulitikuilla

Satu oli aiemminkin pelännyt antaa lapsia heidän isälleen.

Edellisen kerran jälkeen vanhin pojista, yhdeksänvuotias, oli kertonut isän ajaneen soramontulle ja leikkineen autossa bensalla ja tulitikuilla.

Äiti oli vienyt lapset seuraavana päivänä lastenpsykologille, ja he olivat siellä kertoneet saman.

– Silloin kaikki huolestuivat, sosiaalityöntekijätkin.

Isälle vielä yksi mahdollisuus

Silti isä sai vielä yhden mahdollisuuden. Johtava sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että miehen täytyi vielä kerran saada yrittää olla isä.

– Olihan hän opetellut käyttämään astianpesukonetta ja pyykkikonetta, Satu kertoo ja pudistaa päätään.

Tuona heinäkuisena lauantaina yksikään kolmesta lapsesta ei palannut kotiin äitinsä luo.

Yhdeksän- ja kuusivuotiaat pojat, kolmevuotias tyttö ja lasten isä löydettiin kuolleina kotitalon makuuhuoneesta. Kuolleella isällä oli kädessään tulitikut. Vieressä oli osittain sulanut bensiiniastia.

Mies oli mustasukkainen 

Matti oli ollut aina hyvin mustasukkainen. Hän tuli mukaan kauppaan ja neuvolaan, vaikkei koskaan sisälle neuvolaan, saati synnytyssairaalaan.

Ystäviään Satu ei juuri nähnyt, sillä Matti ei pitänyt heistä. Jos toinen Sadun ystävistä joskus tulikin kylään, oli Matti monta päivää puhumatta vaimolleen.

Kotityöt olivat Sadun vastuulla. Mutta niin oli esimerkiksi halkojen hakkaaminenkin, sillä polttopuita tekemällä Satu saattoi saada mieheltään luvan mennä lasten kanssa käymään vanhemmillaan; jos Matti ei juuri silloin ollut piilottanut auton avaimia tai ottanut autoa pois vakuutuksista, jotta Satu ei pääsisi ajamaan.

Lapsilleen isä oli Sadun mukaan etäinen: makasi sohvalla, söi ja joi.

– Rakensin lapsille majan pihalle, kävimme metsässä tai leivoimme. Mitä muutakaan olisimme siellä korvessa tehneet, koska mihinkään emme sieltä päässeet.

Mies uhkaili ja repi vaatteita

Satu oli miettinyt eroa jo ensimmäisen lapsen synnyttyä. Mutta Matti oli uhannut, että lasta Satu ei näkisi enää koskaan.

Kerran mies oli repinyt kaikki sellaiset Sadun vaatteet, jotka olivat hänen mielestään epäsopivia.

– Pinkit housuni, mustat tiukat housuni ja punaisen paidan, joka oli hänen mielestään liian värikäs.

Sisäasianministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan miesten tekemien perhesurmien taustalla toistuu usein sama, murheellinen kaava. Äidit surmaavat usein vastasyntyneitä lapsiaan, kun taas perhesurmat ovat useimmiten isien tekemiä.

Surmien taustalla on usein parisuhdeongelmia, erotilanteeseen liittyvä kriisi tai vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelma. Useissa tapauksissa mies on surmannut lapset tai koko perheen kostoksi lähtöä yrittäneelle vaimolleen.

"Et näe lastasi enää koskaan"

Eroa Satu oli yrittänyt ensimmäisen kerran toden teolla ottaa jo vuonna 2000. Hän oli kerännyt rohkeutensa ja sanonut eräänä perjantaina, että ei halua elää tällaista elämää.

Mies oli suuttunut, huutanut ja repinyt Sadulta paidan päältä. Napannut yksivuotiaan tyttären mukaansa ja ajanut autolla pois. Soittanut Sadulle, että tappaa itsensä ja tytön.

– Tyttöäsi et näe enää koskaan, mies oli sanonut.

Satu soitti poliisille.

– He eivät tehneet mitään. Sanoivat, etteivät pysty, kun eivät tiedä, mihin mies ajoi.

Vielä samana iltana mies soitti Sadulle. Hän voisi palata kotiin, jos Satu häipyisi vanhempien poikien kanssa. Satu pakkasi pojat autoon ja lähti vanhemmilleen. Mutta palasi seuraavana päivänä kotiin.

– Oli äitienpäivä. Minun oli pakko.

Koko perhe meni ravintolaan syömään hienoa äitienpäivälounasta. Ensimmäistä kertaa koskaan.

MTV Uutiset kertoi perhesurmasta kesällä 2002. Toimittajana Keimo Lehtiniemi:


Mies tunkeutui tukiasuntoonkin

Ero pyöri Sadun mielessä tuon äitienpäivän jälkeen pari vuotta. Hän suunnitteli lähtönsä tarkoin. Kävi sairaanhoitajan luona, sai tukiasunnon. Pakkasi tavaroita valmiiksi ja lupasi, että esikoinen saisi pitää kaverisynttärit kotona ennen lähtöä.

Seuraavana päivänä hän suostutteli, että saisi viedä Matin töihin. Siten hän sai luvan käyttää autoa ja mennä vanhempiensa luo kylään. Hän jätti lapset vanhemmilleen ja haki veljensä kanssa pakkaamansa tavarat pois perheen kodista.

Elämä oli ihanaa hetken: kaikki kolme lasta nukkuivat äidin vieressä, pienin oppi kuivaksi. Lähellä oli kioski, josta pojat hakivat äidilleen ruusuja.

Mutta tukiasunnoissa oli henkilökuntaa vain päivisin. Yhtenä iltana Matti tunki sinne väkisin eikä lähtenyt ennen kuin aamulla.

Isä vei lapset perjantaina

Lasten kertoma polttoyritys soramontulla oli juhannuksena vuonna 2002.

Seuraavan päivämäärän Satu muistaa tarkalleen loppuelämänsä: lapset menivät isälleen perjantaina 5.7.2002.

Satu ihmetteli, miksi Matti toi tuolloin hänelle kasan Sadun mummon kutomia räsymattoja ja lasten valokuva-albumit, muttei osannut ajatella asiaa sen enempää. Hän oli saanut ohjeeksi soittaa poliisille, jos isä ei palauttaisi lapsia lauantaina iltakuuteen mennessä.

– Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa lapset hänelle, koska se oli viranomaisten määräys.

Poliisit pyysivät tienvarteen

Tuli lauantai. Satu muistaa, kuinka kello tuli 18. Ja enemmänkin, mutta ajantaju hämärtyi. Hän ei muista tarkalleen, miten asiat etenivät, mutta jossain vaiheessa hän soitti poliisille ja lopulta Matin läheiset ajoivat miehen kotitalolle.

Seuraavaksi Satu muistaa poliisien ja papin tulleen hänen kotitielleen. Hän joutui kävelemään tienvarteen, koska poliisit eivät olleet varmoja, mikä asunto oli Sadun.

On ollut tulipalo, ja lapsesi ovat kuolleet siinä, poliisi kertoi.

Joku huusi kamalan kovaa

Satu vain istui. Sitten hän makasi lattialla ja laski numeroita. Hän muistaa jonkun huutaneen kamalan kovaa.

– Laskin numeroita niin pitkään, että ajatus ei pääsisi pääni sisälle.

Ambulanssi tuli ja vei Sadun sairaalaan, jossa hän olikin yli kaksi kuukautta. Satu kiittelee kriisiapua ja keskusteluapua, jota on saanut aina tarvitessaan.

Luotto viranomaisiin koetuksella

Vuonna 2012 julkaistun selvityksen mukaan Suomessa on tehty vuosina 2003-2012 kaikkiaan 35 alle 15-vuotiaisiin omiin lapsiin kohdistunutta surmaa, joissa on kuollut yhteensä 55 ihmistä. Näistä perhesurmia on ollut seitsemän.

Oman lapsen surmaajilla ei usein ole taustallaan aiempia poliisin tietoon tulleita väkivaltarikoksia. On myöskin tavallisempaa, että perhesurman tekijä on töissä kuin että hän olisi työtön. Näin oli myös Sadun tapauksessa. Matti teki jopa kahta työtä.

Selvityksessä todettiin, että osa perhesurmista olisi ollut ehkäistävissä, jos viranomaisten ja lähipiirin tietoon tulleet tekijöiden itsetuhoiset ajatukset ja uhkailu olisi otettu tosissaan.

"Tein kaikkeni, mutta se ei auttanut"

Satu haluaa kertoa tapahtuneesta julkisuudessa, jos siitä joku saisi apua. 

– Itse yritin lähteä ja lähdinkin, tein kaikkeni, mutta sekään ei auttanut. Jos jotain haluaisin sanoa samankaltaisessa tilanteessa olevalle, sanoisin, että mene mieluummin puhumaan poliisille kuin sosiaaliviranomaisille.

Satu on menettänyt luottonsa sosiaaliviranomaisiin, mutta poliisiin hän luottaa.

Satu oli pitkään myös katkera ja vihainen, mutta sitä hän ei ole enää, vaikkei kukaan hänen mukaansa ole pyytänyt häneltä anteeksi tapahtuneen jälkeen.

Yksi ajatus antoi voimaa

Hautajaisista Satu ei paljoa muista. Hänelle annettiin rauhoittavia lääkkeitä.

Valokuvia hän ei edelleenkään halua katsoa, ne tekevät liian pahaa. Melkein yhtä kipeää kuin suru teki lasten menetysten jälkeen.

Vatsaan sattui niin paljon, että Satu ei voinut uskoa sen olevan pelkkää surua. Lääkäreiden mukaan kohtu supisteli, mutta ilman syytä. Suru oli fyysinen kipu äidin vartalossa.

Mutta sen Satu muistaa, miten hän odotti autossa, että Matin hautajaiset olisivat ohi. Ja sen, miten häneltä kysyttiin parkkipaikalla, kumpaan autoon hän menisi: siihen, jossa olisi yksi arkku vai siihen, jossa on kaksi.

Moni lapsensa menettänyt on kertonut, että olisi halunnut itse kuolla samalla hetkellä. Ei Satukaan olisi pannut pahitteeksi, jos "meteoriitti olisi osunut tai salama iskenyt". Mutta niin ei käynyt. Eikä hän arkkuunkaan olisi halunnut mukaan.

– Ei niissä arkuissa ketään ollut.

Ymmärsivätkö lapset, mitä tapahtuu?

Kärsivätkö lapset? Tajusivatko he, mitä tapahtuu? Sitä Satu on kysynyt ja miettinyt.

Yksi asia häntä on jäänyt kuolinsyyraporttien jälkeen vaivaamaan. Esikoinen oli liikahtanut hieman sen jälkeen, kun Matti oli jo kuollut.

– Se oli varmaan vain käden tai jalan heilautus, äiti kertoo, mutta ajatus vaivaa silti.

Satua kannatteli pimeimpien hetkien läpi ajatus siitä, että ihmisellä on vain yksi elämä, jota ei kannata tuhlata toisen takia. Että jos hän kuolisi, olisi Matti tavallaan voittanut. Juuri vihan tunne sai hänet alussa jaloilleen.

– Olin ollut kymmenen vuotta lattialuuttuna ja kynnysmattona, enää en olisi.

Ensimmäistä kertaa ulos

Satu oli juuri ennen tapahtunutta aloittanut uuden työn, mutta siihen ammattiin hän ei koskaan palannut. 

Tulipalon jälkeen sairaalassa häntä pelotti lähteä ihmisten ilmoille. 

– Ulkona olisi niin paljon lapsia. Kaikilla muilla olisi lapsia ja minulla ei.

Hän kuitenkin valmisti itsensä kohtaamaan pelkonsa ja meni ulos. Kuten hän valmisti itsensä myös menemään kotipaikkakunnalleen tapahtuneen jälkeen – niin monta kertaa, että sekin mörkö hävisi.

Neljä uutta ihmettä

Satu tapasi uuden miehensä vuoden 2003 keväällä. Hän kertoi menneisyydestään lähes ensitapaamisella. 

– Ajattelin, että kyllä hän lähtee pois, jos haluaa. 

Ei lähtenyt, vaan nyt pariskunnalla on neljä yhteistä lasta. Lisäksi miehellä on kaksi lasta entisestä liitostaan ja perheessä touhuaa myös kaksi kultaista noutajaa.

Satu pitää jokaista lastaan ihmeenä. Hän oli ajatellut, ettei saisi lapsia enää koskaan.

– Mitään syytä sille ei ollut, mutta niin vain ajattelin. Että jos lapset on kerran otettu pois, ei niitä lisää enää saa.

Lapset tietävät sisarustensa kohtalosta

Nykyiset neljä lasta tietävät Sadun ensimmäisten kolmen lapsen kohtalosta. Ensimmäisen kerran siitä kerrottiin, kun nyt 13-vuotias tyttö oli menossa esikouluun. Parempi kuulla minulta kuin joltain muulta, Satu mietti.

Kolmen ensimmäisen lapsen kuvat koristavat Sadun perheen hyllyä. Välillä lapset harmittelevat, että olisivat halunneet tavata sisaruksensa.

– Sanovat, että on niin ikävä, vaikka eivät ole tavanneetkaan. Kerron rehellisesti heille kaiken, mitä he kyselevät.

Satu ei pelkää enää

Nykyistä miestänsä Satu kehuu turvalliseksi ja rakastavaksi isäksi, joka touhuaa lasten kanssa niin paljon kuin ehtii. Hän ei pelkää lastensa puolesta, ainakaan sen enempää kuin kukaan muukaan äiti.

– Isäänsä heidän ei tarvitse pelätä, mutta kyllähän minua huolettavat koulumatkat ja muut möröt, Satu sanoo ja naurahtaa.

Hän on myös aloittanut opinnot lähihoitajaksi tehden samalla harjoittelua. Tulevaisuudessa hän toivoisi voivansa työskennellä lasten ja nuorten parissa.

"En välitä, mitä muut ajattelevat"

Yli kymmenen vuoden ajan Sadun liikkeitä vahdittiin ja pukeutumista määrättiin. Nyt hän ei välitä muiden ajatuksista, vaan värjää tukkansa pinkiksi, laittaa lävistyksiä kasvoihinsa ja tatuoi koko tarinansa ihoonsa.

– Ensimmäinen tatuointi on sydän rinnan päällä. Sydän sydämen päälle, koska minulta vietiin sydän. 

Lastensa haudalla Satu ei ole käynyt pariin vuoteen. Ei siellä ketään ole.

Hän muistaa lapset mielessään: ne pojat, jotka nahistelivat kaiken aikaa ja sen pienen tytön, jota isoveljet suojelivat. Ja ne metsäretket, jolloin äiti ja kolme lasta kyykistyivät tutkimaan luonnon ihmeitä.

Jutussa on käytetty äidin haastattelun lisäksi poliisin esitutkintamateriaalia. Satu esiintyy jutussa pelkällä etunimellään ja Matin nimi on muutettu. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme