Mainos

Savon Sanomat: Alueelliset erot suuria työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrässä

Kuntien välillä on suuret erot työkyvyttömyyseläkettä saavien määrässä suhteessa väkilukuun.

Eroja on myös isompien alueiden kesken: esimerkiksi Koillis-Savossa lähes joka viides työikäinen on työkyvyttömyyseläkkeellä.  

Asukkaiden määrään suhteutettuna työkyvyttömyyseläkettä saavien määrä on suurin Tuusniemellä, Rautavaaralla ja Kaavilla. Vähiten työkyvyttömyyseläkeläisiä on Manner-Suomessa Kauniaisissa ja Espoossa.  
Ikärakenne ja muuttoliike selvittävät Savon Sanomien mukaan paljon. Nuoret ja terveet siirtyvät etelään, jäljelle jäävät vanhemmat ja huonokuntoisemmat.  

Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin johtamisen dosentti Marja-Liisa Manka arvioi, että maan itäosissa vaikuttavat myös henkiset tekijät, kuten vähäisempi elämänusko ja tulevaisuuteen luottaminen. Länsirannikolla ollaan myönteisempiä. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot