Mainos
Mainos

SDP hyväksyi Emun

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja odottaa sekä hallituksen että eduskunnan ryhtyvän toimiin, mikäli etujärjestöt eivät pääse sopuun niin kutsutuista puskurirahastoista. SDP:n puoluevaltuusto päätti kannattaa Suomen menoa Emun kolmanteen vaiheeseen ensimmäisten maiden joukossa, mutta puskurirahastojen tarve nousi esiin lähes jokaisessa kokouspuheenvuorossa.

SDP:n puoluevaltuusto hyväksyi Emun äänin 53-3. Tulos tuskin yllätti ketään, vaikka SDP:ssä on jäsenyyden vastustajia lähes yhtä paljon kuin kannattajiakin. Kentän voikin olla eliittiä vaikeampaa sulattaa Emua. Etenkin, ellei suhdannevaihteluja tasaavista puskurirahastoista löydy sopua.

Työmarkkina-asioissa harvoin profiloituva Tuomiojakin näyttää tuskastuneen siihen, etteivät rahastoneuvottelut etene.

Valtuusto hyväksyi kannanoton, jonka mukaan "demarit pitävät rahastoja tärkeänä tavoitteena". Ja nimenomaan Lipposen kerrotaan julkilausumatoimikunnassa muotoilleen tämän lauseen. Eli valtuusto toi selkeästi julki puolueen tavoitteen, eikä tyytynyt pelkästään kiirehtimään järjestöjä neuvottelujen myönteiseen päätökseen saattamiseksi, kuten alkuperäiseen luonnokseen oli kirjattu.

Tämä voitaneen tulkita myös viestiksi, jonka mukaan pääministerin puolue ei jää haavi auki ihmettelemään, mikäli takkuavat järjestöneuvottelut alkavat uhata Suomen koko Emu-pyrkimyksiä.
(MTV3/Matti Simula)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme