Mainos
Mainos

SDP:n Lindtman: Hallitus luopui työllisyystavoitteestaan

Oppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mielestä kehysriihen päätökset tarkoittavat sitä, että hallitus luopuu itselleen asettamista työllisyystavoitteista.

Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tunnusti itsekin, ettei hallitus pääse lupaamaansa tavoitteeseen 110 000 uudesta työpaikasta hallituskauden loppuun mennessä. Lindtman sanoo, että tavoitteesta oltiin jäljessä jo ennestään mutta nyt se karkaa entistä kauemmas.

Hänen mielestään kehyspaketin toimilla ei pystytä parantamaan työttömyyttä pikaisesti, mutta sen sijaan mukana on hallitukselle tuttua huopaamista edestakaisin esimerkiksi liikenne- ja väylähankkeissa.

– Sen sijaan SDP:n esittämät toimet, kuten työpaikkojen luomiseen panostaminen tässä ja nyt esimerkiksi työeläkemaksujen EMU-puskurien käyttöönotolla sekä yrittäjyyden tukeminen ensimmäisen työntekijän vähennyksellä huutavat poissaolollaan, hän sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme