Mainos
Mainos

SDP pohtii yhä finanssiveroa

SDP harkitsee yhä rahoitusveroa Suomeen, vaikka Nordea on siirtämässä tänne pääkonttorinsa. Puheenjohtaja Antti Rinne kertoo keskustelleensa asiasta Nordean johtajien kanssa. Hänen mukaansa Nordeaa on kiinnostanut lähinnä se, koskisiko vero kaikkia samalla tavalla.

– Ilmeisesti vastaukset ovat tyydyttäneet SDP:nkin osalta, koska he ovat todenneet, että Suomi on vakaa maa näissä suhteissa, Rinne sanoi STT:lle eduskunnassa.

Finanssiverotus on ollut osa SDP:n vaihtoehtobudjettia. Nyt puolue harkitsee Rinteen mukaan, miten sitä voisi toteuttaa.

– Tarvitsemme rahoituspohjaa hyvinvointivaltion palveluille ja turvaverkoille.

SDP on laskenut, että verolla voisi kerätä noin 200 miljoonaa euroa kansantalouden kokoon suhteutettuna. Norjassa vastaava vero on käytössä.

SDP ei ole siirtämässä tilejään takaisin Nordeaan. Rinne huomauttaa, että puolue päätti siirtää tilinsä pois Panama-papereiden ja Nordean epäeettisen toiminnan vuoksi.


– Toivon, että Nordea on muuttanut toimintatapojaan, mutta meillä on nyt vakiintunut pankkisuhde, emmekä ole harkinneet mitään muutoksia.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot