Mainos

SDP:ssä sanaillaan taas Nato-suhteista

SDP:n Mikko Elo ja Liisa Jaakonsaari ruotivat Nato-kantoja.

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Elo näkee Suomen ulkopoliittisen johdon arvostelun takana "Nato-intoilijoiden" turhautumisen. Elo korostaa STT:n haastattelussa, ettei arvostelijoilla ole hänen mielestään omia vaihtoehtoja. Kyse on pikemminkin nyanssierojen etsimisestä erityisesti EU-politiikassa hallituksen ja presidentin linjojen välillä.

Liisa Jaakonsaari

Perustuslakiin olisi Elon mielestä tullut kirjata selvästi, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Syytettyjen penkille Elo sijoittaa STT:n haastattelussa mm. puoluetoverinsa, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren (kuvassa).

Jaakonsaari puolestaan epäilee Elon ylläpitävän kylmän sodan aikaista mörkökuvaa Natosta. Jaakonsaari vakuuttaa, etteivät hänen ajatuksensa ole poikenneet hallituksen tai presidentin linjasta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot