Mainos

Seitsemisen kansallispuistosta löytyi muinaisjäännöksiä

Arkeologin mukaan tärkeimpiä löytöjä ovat pyyntikuoppa-alue ja esihistorialliselle ajalle mahdollisesti sijoittuva kiviröykkiö.

Seitsemisen kansallispuiston maisemista Pirkanmaalta on löytynyt 30 muinaisjäännöstä. Löydöt tehtiin arkeologisessa inventoinnissa tänä keväänä ja alkukesänä.

Inventoinnin tehnyt arkeologi Kalle Luoto pitää merkittävimpinä löytöinä Sikomäen pyyntikuoppa-aluetta sekä Majaniemen kiviröykkiötä, joka voi ajoittua esihistorialliselle ajalle.

Esihistoriallisia löytöjä ovat niin ikään kvartsi-iskokset, joita paljastui mahdollisesti kahdesta paikasta Aurejärven rannalta. Iskokset ovat kvartsityökalujen työstämisessä syntyneitä palasia.

Kurun ja Ikaalisten kunnissa sijaitsevasta kansallispuistosta ja sen ympäristöstä ei löytynyt varsinaisia esihistoriallisia asumuksia. Iskokset ja pyyntikuopat kuitenkin osoittavat, että ihmiset liikkuivat kansallispuiston karuilla ylängöillä todennäköisesti riistan perässä.

Uudemmista historiallisista kohteista kiinnostavimpiin kuuluu Korsukankaan korsu, joka kuului käpykaartilaisille. Vastaavia sotahistoriaan liittyviä jäännöksiä on harvassa.

Seitsemisen arkeologisen inventoinnin järjesti Metsähallitus, joka hoitaa aluetta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot