Mainos
Mainos

Seksin ostokielto askarrutti kansanedustajia

Eduskunta lähetti valiokuntakäsittelyyn lakialoitteen, joka kriminalisoi seksin ostamisen.

Pelkästään seksipalvelujen oston kieltäminen jakoi odotetusti eduskuntaa illalla, kun asiaa koskeva lakialoite lähetettiin valiokuntakäsittelyyn. Monet keskusteluun osallistuneet kansanedustajat olisivat halunneet lisätä esitykseen myös seksipalvelujen myynnin kriminalisoinnin.

Annika Lapintien (vas.) ja kahdeksan muun eri ryhmiä edustavan naiskansanedustajan aloitteessa ehdotettua rikoslain muutosta perusteltiin ihmiskaupan, parituksen ja prostituution torjumisella. Seksin ostamisesta tuomittaisiin aloitteen mukaan sakkoon tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Myös yritys olisi rangaistava.

Uutta olisi rangaistussäännös törkeästä parituksesta. Siitä voitaisiin tuomita vankeuteen neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen.

Lapintie perusteli aloitteen jättämistä sillä, ettei oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) ole tuonut vastaavaa hallituksen esitystä eduskuntaan. Jos sellainen ilmaantuu, lakivaliokunta voisi käyttää nyt tehtyä esitystä rinnakkaislakialoitteena.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme