Mainos
Mainos

Seksiravintolan polttaja Jacksonin kimpussa

Helsinkiläisen seksiravintolan maaliskuussa polttanut mies yritti sytyttää Michael Jacksonin esiintymislavan Helsingissä viime yönä. Valpas yövartija ehti kuitenkin viime hetkellä estää Olympiastadionilla liikkuneen pyromaanin aikeet.

Mies poltti seksiravintola Pikku Pietarin maaliskuussa. Hän oli karannut Vanhan Vaasan mielisairaalasta 6. elokuuta ja oli poliisin etsintäkuuluttama. Stadionilta aamuneljältä tavatun miehen aikeista jäi tuskin epäilystä. Hän yritti sytyttää tulitikkua juuri kun hänet siepattiin, ja konserttilavan luona tuoksui bensiiniltä. Vuonna 1975 syntynyttä miestä kuulustellaan törkeän vahingonteon yrityksestä.

Valtava omaisuus vaarassa tuhoutua

Jacksonin konserttilavan ja sen välineistön rahallinen arvo on valtaisa. Pressulla yön ajaksi katetulla estradilla on suuret määrät sähköjohtoja, vahvistinlaitteita sekä pyroteknistä materiaalia. Michael Jackson esiintyy stadionilla tänään ja ylihuomenna.

Tuhopolttaja kertoi oikeudessa halunneensa polttaa ravintolan, koska hän vastusti huumeita ja seksiravintoloita. Poliisi kuulusteli miestä tänään Pasilan poliisitalossa saadakseen selville polttoyrityksen motiivin.

Bensaa jo rakenteissa

Tuhopolttoa yrittäneen miehen eteneminen näin pitkälle oli melkoisen kylmä suihku vartioinnista vastanneelle suomalaiselle Daifu Service -yritykselle. Firma paikkasi kuitenkin maineensa, kun sen vartiomies sai kalliita tulitikkuleikkejä aikoneen miehen kiinni rysän päältä.

Mies oli tuonut kanisterissa viitisen litraa bensiiniä ja levittänyt sen jo näyttämörakenteiden tienoille ja oli valmiina sytyttelemään sitä. Mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Mies ei vastustellut kiinniotettaessa.

Poliisin ja vartiointiliikkeen iltapäivän palaverissa käytiin läpi pitkään turvajärjestelyjä ja aamuyön episodia.
-Kyllähän Daifun miehet olivat vähän niin kuin maansa myyneet, kun tämmöistä pääsee tapahtumaan, vaikka paikka on aina tiukassa vartioinnissa, kertoo komisario Reijo Muurinen.
-Toisaalta stadion on niin iso, että vartiointi on vähän ylivoimainen tehtävä. Se on vähän niin kuin talvisodan itärajan puolustaminen: koskaan ei vartioiminen voi olla aukoton, ymmärtää Muurinen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme