Mainos
Mainos

Selvitysmies: Elintarvikevalvonta uudistettava

Elintarvikevalvonta pitäisi joko keskittää noin viiteenkymmeneen alueelliseen yksikköön tai siirtää valtion hoidettavaksi, esittää selvitysmies Veli-Mikko Niemi. Niemi jättää arvionsa valvonnan uudistamistarpeista maa- ja metsätalousministeri Raimo Tammilehdolle tänään.

Elintarvikkeiden valvontaa hoitaa nykyään noin 250 erillistä kuntaa tai kuntayhtymää ja valvonnan ongelmista on puhuttu pitkään. Erityisesti 1990-luvun lamasäästöissä hävisi suuri osa valvonnan voimavaroista. Selvitysmies Niemen mukaan on kuntia, joissa valvontaa ei käytännössä tehdä lainkaan.

Jotta edes minimitaso pystyttäisiin jatkossa turvaamaan, Niemi esittää valvontaan lisärahaa vähintään kuusi miljoonaa euroa vuodessa. Niemen mielestä realistista olisi panostaa elintarvikevalvontaan vuositasolla kymmenen miljoonaa euroa nykyistä enemmän ja tehdä selvä organisaatiouudistus. Norjan tai Tanskan tapaan valvonta voitaisin siirtää kokonaan valtion hoidettavaksi, mutta se olisi myös kallein vaihtoehto. Niemi pitääkin toteuttamiskelpoisempana ajatusta kuntien valvonnan keskittämistä 50 - 60:een alueelliseen yksikköön.

Poissuljettua ei ole sekään, että lisäkustannuksista osa katettaisiin elintarviketeollisuudelle määrättävillä uusilla maksuilla. Tähän suuntaan ollaan mahdollisesti menossa myös EU:n kehittelemässä elintarvikevalvontamallissa.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 21.05.2002)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme