Mainos
Mainos

Sepelistä vihdoin eroon – harjasuolauksella pyörätiet kesäolosuhteisiin

Talvipyöräilyn suosio kasvaa vauhdilla. Useampi leuto ja vähäluminen talvi on innostanut monia valitsemaan pyörän myös talvella muun muassa työmatka-ajoon. Helsingissä kaupunki pyrkii omalta osaltaan edistämään talvipyöräilyä.

Petteri Nisula polkaisee työmatkansa fillarilla päivittäin ympäri vuoden.

– Työmatkani on kymmenen kilometriä suuntaansa.

Entistä useampi käyttää Nisulan tavoin pyörää kulkupelinä myös talvikuukausina. Helsingissä peräti 11 prosenttia kaupunkilaisista kertoo liikkuvansa polkupyörällä ympäri vuoden, heistä 2/3 useammin kuin kerran viikossa.

Talvien lumitilanne vaikuttaa pyöräilijöiden määrään, mutta lukumäärät ovat joka tapauksessa nousussa. Saman huomaa pyöräkaupassa.

– Kyllä se näkyy pyörä- ja varustemyynnissä selkeästi, kun ulkona on kuivat kadut ja hyvä mennä pyörällä, Fillarikellarin Rasmus Rönn sanoo.

Myös monet kaupungit ovat ottaneet pyöräilyn ja talvipyöräilyn edistämisen kehityskohteeksi. Helsingissä tehostetun talvihoidon reitistöä hoidetaan nyt uudenlaisella harjasuolauksella. 

– Auraa lumen, harjaa sen puhtaaksi ja sitten vielä laitetaan suolaliuosta, joka sulattaa sen lopunkin lumen. Näin pyritään kesäkeliin pyöräteillä, jottei tarvitse käyttää hiekotussepeliä, Rakennusviraston ylläpitotoimiston päällikkö Pekka Isoniemi kertoo.

Toistaiseksi tehostetussa talvihoidossa on reilut 20 kilometriä.

Pyöräilijälle harmia tuottaa reittien vaihtelevuus talvella.

– Ongelma on siinä, että reitillä saattaa tulla väliin pätkiä, jotka on heikosti hoidettuja. Se voi vähentää tätä pyöräilyä, mutta täytyy todeta että tämä on parantanut viime vuosien aikana selkeästi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot