Mainos

Seta: Vanhustenhoidossa huomioitava seksuaaliset vähemmistöt

Seta ry vaatii vanhuspalveluihin tukitoimia, jotka tukevat myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta. Yhdistys julkaisi tänään kirjan, joka käsittelee lesbo-, homo-, bi- ja transvanhusten palveluntarpeita.

- Vanhuudessa ihminen on monella tavoin toisten armoilla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhusten kohdalla tämä on erityisen totta. Korkean iän oletetaan usein poistavan ihmisestä sekä sukupuolen että seksuaalisuuden, sanoi Seta ry:n pääsihteeri Aija Salo julkistustilaisuuden avaussanoissa.

- Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus täytyy ottaa mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutukseen. Kunta voi esimerkiksi tilata vanhuspalvelujen henkilöstölle Setalta seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta käsittelevän koulutuksen, ehdotti Salo.

Osa vaikenee suuntautumisestaan

Raportin toisen kirjoittajan Jan Wickmanin mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut on rakennettu palvelemaan koko väestöä.

- Ja väestö taas oletetaan yhtenäisemmäksi kuin se on. Kansalaisten moninaisuutta on alettu hahmottaa vasta hiljattain, Wickman kommentoi.

Seta-säätiön puheenjohtaja Jorma Hentilä kertoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhusten todellisuudesta Suomessa.

- Kaikki laitoksessakaan asuvat lesbo- ja homovanhukset eivät kerro edes elämän loppuvaiheessa samaa sukupuolta olevasta kumppanistaan, koska eivät luota henkilökuntaan, Hentilä totesi.

Aija Salo peräänkuulutti vanhuspalveluihin moninaisuuden kokonaisstrategiaa.

- Terveyskysymykset ja vuorovaikutus terveydenhuollon ammattilaisten ja viranomaisten kanssa ovat entistä keskeisempi osa arkipäivää kaikilla ihmisillä, etenkin ikääntyvillä. Tämä koskee myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Seta toivoo, että Kansallisessa sosiaali- ja terveysalan kehittämisohjelmassa otettaisiin mukaan myös moninaisuus- ja yhdenvertaisuusnäkökulma, Salo sanoi.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot