Mainos

Sienisato jäämässä kehnoksi

Sienisadosta on tänä vuonna tulossa poikkeuksellisen huono. Helteisen ja kuivan alkukesän jälkeen ainakin varhaisia sieniä on noussut maasta harvinaisen vähän. Jos loppukesästä tulee sateinen ja syksystä leuto, myöhäissato voi vielä olla kohtalainen.

-Ero on todella suuri verrattuna viime vuoteen, joka oli yksi koko vuosisadan parhaista sienivuosista, kertoo vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimusasemalta. -Tutuilla sienipaikoillaan käyneet ihmiset ihmettelevät, miten nyt ei ole ensimmäistäkään sientä, kun viime vuonna kannettiin sankokaupalla herkkutatteja, hän kuvaa.

Tattien, haperoiden ja kantarellien aika on Keski- ja Etelä-Suomessa meneillään, mutta kaikkia näitä on metsissä perin vähän. Jonkin verran on noussut rantakoivikoissa kasvavia lajeja, esimerkiksi lehmäntatteja ja varsin pienikokoisiksi jääneitä kantarelleja. -Ne vähät sienet, joita on, pitää etsiä kosteilta paikoilta. Kangasmetsät ovat nyt aivan kuivia. Humuskerroksessa oleva sienirihmasto ei ole suinkaan kuollut, mutta kuivuuden vuoksi se ei ole aktivoitunut tuottamaan maan päälle nousevia itiöemiä eli kansanomaisesti sieniä, Salo selvittää.

Sieniä on Salon mukaan niukasti kaikkialla Suomessa. Mustikkasatokaan ei ole tänä vuonna kovin hyvä, mutta hyviä
marjapaikkoja on kuitenkin siellä täällä. -Jos loppukesällä tulee sadetta ja syksy on kohtalaisen lämmin, sitten kyllä päästään poimimaan rouskuja, nehän nousevat myöhemmin, Salo arvioi.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.