Mainos

Sieppausvakuutusten kysyntä on kasvanut

Yritysten kiinnostus vakuuttaa työntekijöitään kidnappausten varalta on kasvussa Suomessa. Vakuutusyhtiö Pohjolasta kerrotaan, että sieppausvakuutusten myynti on kasvanut koko 2000-luvun.

Suomalaiset vakuutusyhtiöt myyvät vakuutuksia, jotka korvaavat siepatulle muun muassa ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä kriisiterapiasta koituvia kuluja. Lunnaita suomalaisyritysten vakuutukset eivät kata.

– Lunnaskorvaus ei ole ollut harkinnassa, sillä meillä ei ole tarkoitus maksaa korvauksia rikollisesta toiminnasta, kertoo vakuutusyhtiö Pohjolan yritysmatkavakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Leena Ettilä.

Ulkomaiset yritykset myyvät vakuutuksia, jotka korvaavat myös mahdollisia lunnaita sekä lunnasneuvottelukustannuksia. Ettilän mukaan Pohjolaltakin kysellään silloin tällöin nimenomaan lunnasvakuutuksia.

– Buumi ei toistaiseksi ole ollut niin suuri, että olisimme ryhtyneet tarjoamaan edes välityspalveluja.

(MTV3 – STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot