Mainos
Mainos

Siilasmaa Ylellä: Paikalliseen sopimiseen siirtyminen on tarpeellista yrityksille

Siirtyminen paikalliseen sopimiseen on jatkuvasti ajankohtaista ja tarpeellista, sanoo Teknologiateollisuuden, Nokian ja F-Securen hallitusten puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Hän oli vieraana Ylen Ykkösaamussa.

Siilasmaa huomauttaa, että esimerkiksi teknologia-alan yrityksistä osalla menee huonosti ja osalla hyvin. Jos joudutaan tekemään kompromissi näiden välillä, se tekee Siilasmaan mukaan hallaa huonosti pärjääville yrityksille, joilla ei olisi varaa nostaa palkkoja.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on väläyttänyt syksyn työmarkkinaneuvotteluihin suunnilleen nollalinjaa palkankorotuksille. Keskisuomalainen kertoi eilen, että Orpo on valmis tuntuviin palkankorotuksiin vasta sitten, kun orastava talouskasvu on saatu vakiinnutettua.

Siilasmaa sanoi Ykkösaamussa, että vaikka neuvottelupöydissä sovittaisiin nollalinjasta, palkat nousevat silti, sillä suomalaisessa järjestelmässä päälle tulee aina muita korotuksia.

– Kun Suomessa puhutaan sopimuspalkkakorotuksista, todelliset korotukset ovat aina korkeampia, Siilasmaa sanoi.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot