Mainos
Mainos

Sillanpää mielentilatutkimukseen

Helsingin käräjäoikeus on lähettänyt kolmesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä syytteessä olevan Sanna Sillanpään mielentilatutkimukseen.

Sillanpäätä syytetään tämän vuoden helmikuussa Helsingin Albertinkadulla sijaitsevan ampumakerhon surmista. Sillanpää pysyi yhä vaiti oikeudessa. Syyttäjän kysymykseen, haluaako syytetty lausua asiasta, ei Sanna Sillanpää vastannut mitään. Tämänpäiväisessä oikeuden istunnossa kuultiin jutussa todistajana myös Sanna Sillanpään isää. Tyttären epäillyt surmateot ovat Sanna Sillanpään isälle käsittämätön tapaus. Hän ihmetteli, miten aivan normaalin lapsuuden viettäneen nelilapsisen perheen lahjakkaasta tyttärestä on yhtäkkiä tullut kylmäverinen surmaaja.

Vanhemmat näkivät oireet

Isän ei olisi tarvinnut lähisukulaisena todistaa oikeudessa, mutta hän halusi tulla kuulluksi.

-Sannan elämä muuttui vuonna 1996. Hän soitti minulle mökille ja ilmoitti haluavansa muuttaa takaisin kotiin asumaan. Silloin hän kertoi myös puhelintansa kuunneltavan ja että hänen sähköpostiaan luetaan, kertoi isä.

Kotona asumisen jälkeen tytär muutti perheen toisen tyttären vapaana olleeseen asuntoon. Vuonna 1997 Sanna Sillanpää muutti koiransa kanssa Leppävaaraan.

-Sitä ennen hän oli saanut yliopistolla pro gradu -lopputyönsä valmiiksi ja sitä juhlittiin lasillisilla kuohuviiniä. Välillä kaikki näytti aivan normaalilta, mutta Sannaa oli hyvin vaikea tavoittaa. Hän ei vastannut puhelimeen eikä avannut ovea, kertasi isä.

Koira oli rakas

Vanhemmat yrittivät saada tytärtään myös lääkärin hoitoon, mutta lääkärille hän oli selittänyt eristyneisyyttään sillä, että kaikki aika meni lopputyön valmistamiseen. Joulukuussa 1998 hän oli vieraillut vanhempiensa kotona katsomassa videoelokuvaa, mutta lähtenyt sitten aika nopeasti pois. Vanhemmat olivat jättäneet tyttärensä puhelinvastaajaan myös viestin, että tämän sisar on saanut vauvan. Tähän viestiin Sanna Sillanpää reagoi käymällä sisaren asunnolla ja hakenut itsestään kehyksissä olleet valokuvat pois. Tyhjät kehykset hän oli jättänyt paikalleen.

-Vuoden 1996 jälkeen hän muuttui. Mistään seksuaalisesta häirinnästä hän ei minulle tai vaimolleni ole koskaan kertonut. Isän mukaan Sanna Sillanpään kultainen noutaja oli hänelle hyvin rakas. Sillanpää oli koiransa kanssa vanhempiensa luona vielä joulun vietossa.

-Se oli hyvin hoidettu koira, vakuutti isä. Sanna Sillanpää kuunteli aivan lähietäisyydeltä isänsä kertomusta pääasiassa ilmeettömänä, mutta hymyili myös hihansuuhunsa isän kertoessa joskus "syyllistyneensä" aivan normaaliin tukkapöllyyn kaikkien tyttäriensä kohdalla.

Ymmärrystä vailla

On täysin mahdollista, että Sanna Sillanpää ei istu päivääkään vankilassa, vaikka hänet todettaisiinkin syyllistynyt kolmeen murhaan ja kahteen murhan yritykseen. Jos mielentilatutkimuksessa todetaan, että hän on tekoa tehdessään on ollut ymmärrystä vailla, niin oikeus vain toteaa hänet syylliseksi, mutta jättää hänet tuomitsematta rangaistukseen.

Sen jälkeen asia siirtyy Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen asiaksi. Silloin Sillanpää passitetaan sairaalahoitoon, ei vankilaan. Oikeudenkäynti Sanna Sillanpäätä vastaan jatkuu mielentilatutkimuksen valmistuttua myöhemmin syksyllä.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme