Mainos
Mainos

Silminnäkijä Salon palosta: Valtava kuumuus, yksi sammuttajista loukkaantunut

Salossa on käynnissä parhaillaan maastopalo, jota on sammuttamassa useita sammutusyksikköjä sekä helikopteri.

Paikalla ollut Simo Päivärinta kertoo, että liekkien aiheuttama kuumuus alueella on valtava.

-Täällä on kuumempi kuin nuotion vieressä makkaraa paistellessa. Itselläni oli todella kuuma paloalueen lähistöllä saati sitten palon sammuttajilla, kuvailee Päivärinta.

Pelastuslaitokselta kerrotaan MTV Uutisille, että paloalue on noin yhdeksän hehtaarin kokoinen:

-Olosuhteet ovat olleet melko haastavat. Maasto on paikoin kallioista, aukeaa ja osin tiheämpää metsää. Sammuttamista on hankaloittanut se, että juuri pahimman palopaikan päältä kulkee voimalinja, joten sammutuskopteri ei ole voinut sammuttaa palon keskiosaa.

Paloalueen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta, mutta poliisi kiersi varoittamassa lähimpiä asuntoja siltä varalta, että palo leviäisi. Pelastuslaitoksen mukaan palo on kuitenkin nyt hallinnassa, mutta sammutustyö tulee jatkumaan läpi yön.

Pelastuslaitokselta todetaan, että maasto on nyt erittäin kuivaa Varsinais-Suomessa.

Päivärinta kertoo nähneensä yhden sammuttajan loukkaantuneena. Pelastuslaitokselta vahvisteen, että yksi palomies on loukkaantunut sammutustöiden yhteydessä, mutta hänen tilansa ei ole vakava


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme