Mainos

Silminnäkijä Vaasan romahdusonnettomuudesta: Kuului vain onttoa kolinaa, kukaan ei ehtinyt väistää

Vaasalainen Jaana oli miehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa kuuntelemassa konserttia Vaasan jäähallissa ilmastointiputken romahdettua yllättäen katosta yleisön päälle.

-Yhtäkkiä alkoi kuulua onttoa kolinaa. Kukaan ei ehtinyt väistää kun putki romahti maahan vaakatasossa.

Jaana kertoo MTV Uutisille pelästyneensä, että putken mukanaan repimät loisteputket saattaisivat katkaista koko salista sähköt.

-Sali oli aivan täynnä ihmisiä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kunpa kenellekään ei olisi sattunut pahasti.

Jaana kertoo, että hänen kaksi pientä lastaan olivat ensimmäistä kertaa käymässä kunnon konsertissa. He hätääntyivät yllättävästä onnettomuudesta.

Tämänhetkisten tietojen mukaan tilanteessa selvittiin onneksi lievin vammoin.

-Kyllä tässä on nyt ollut aika jännittynyt olo. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Mutta toivotaan nyt kovasti, että kaikilla loukkaantuneilla olisi asiat hyvin, Jaana toteaa.

Jaana kiittelee yleisön toimintaa, sillä uhkaavan oloisesta tilanteesta huolimatta jäähallissa ei syntynyt paniikkia ja yleisö kuunteli rauhallisesti annettuja ohjeita.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot