Mainos
Mainos

Sinilevää kannattaa varoa syksylläkin

Sinilevää kannattaa varoa vielä syksylläkin. Hämeen ympäristökeskus muistuttaa, että levää voi ajautua tuulen alapuoliselle rantavyöhykkeelle lähes koko järven alalta. Tuolloin paikallinen leväesiintymä voi olla useitakin litroja.

Pikkulapsia ja kotieläimiä outo värikäs massa saattaa kiinnostaa kohtalokkain seurauksin. Ihmisten levämyrkkyjen sietokyky vaihtelee suuresti, joten varovaisuus on paikallaan.

Hämeen ympäristökeskuksen havaintojen mukaan tuulet ja yölämpötilojen lasku rajoittivat sinilevän kasvua loppukesällä verrattuna alkukesään. Esiintymät eivät loppukesästä olleet missään tiheitä.

Merkittävin yksittäinen havainto on alueen rehevimmältä järveltä: Kangasalan Kirkkojärvellä alkoi 8. elokuuta leväkukinta, joka jatkui melkein syyskuun puoliväliin saakka.

Loppukesällä ei alueen tärkeimmissä vedenottovesissä Mallasvedessä, Päijänteessä eikä Roineessa havaittu leväkukintoja vedenottosyvänteillä tai niiden lähialueilla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme