Mainos
Mainos

Sinkkumiehillä suurin työttömyysriski

Työttömyys kohdistuu raskaimmin yksineläjiin eli sinkkuihin. Tieto käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä tutkimuksesta.

Suurin työttömyysriski on yksinäisillä miehillä ja yksinhuoltajaäitien pojilla.

Toissa vuonna työttömistä miehistä 43 prosenttia ja naisista 27 prosenttia asui yksin.

Perheellisyys voi myös auttaa työtöntä työnhaussa. Tilastoaineistosta ei kuitenkaan löytynyt vastausta siihen, otetaanko lasten vanhempia mieluummin töihin kuin yksinäisiä vai hakevatko vanhemmat lasten takia töitä innokkaammin kuin yksinäiset.

Tutkimuksen mukaan suurten ikäluokkien rooli työelämässä on lähes päättynyt. 61-vuotiaista enää alle puolet on töissä ja 64-vuotiaista vain kymmenisen prosenttia.

Työvoiman keski-ikä kuitenkin nousee vielä monen vuoden ajan. Muutaman vuoden kuluttua puolet työllisistä on yli 45-vuotiaita.

Työurakeskusteluun tuonee uutta puhtia tieto, että työstä poistumisikä on Suomessa itse asiassa vuoden verran alempi kuin eläkkeen alkamisikä, kiitos työttömyysputken laajan käytön.

Tutkimuksen on tehnyt Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme