Mainos
Mainos

Sipilä esitteli sote-nuijansa ja arvosteli oppositiota: Teidän jälkiänne olen viimeiset vuodet korjannut

Pääministeri Juha Sipilä korosti keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaan Tikkurilassa, että vihervasemmiston leikkauspolitiikka on sekä virheellinen että epäoikeudenmukainen.

– Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viimeiset vuoden korjannut. Ja jos te ajattelette, että ikääntyvän Suomen talouspolitiikka on seuraavalla vuosikymmenellä vain menojen lisäämistä, niin pieleen menee taas. Jonkun on silloinkin tultava jälkiänne korjaamaan, sanoi Sipilä.

Sipilän mielestä vihervasemmisto tekee valinnoillaan politiikasta liian helppoa.

– Politiikassa mikään ei ole niin helppoa kuin etuuksien jakaminen, eikä siihen suurta kyvykkyyttä tarvita. Sen sijaan politiikassa kyvykkyyttä mitataan historian saatossa sillä, kuka pystyy luomaan kestävän hyvinvoinnin edellytyksiä.

"Hallitus onnistunut tavoitteissaan"

Sipilä painottaa, että keskustan johtama hallitus on onnistunut omissa tavoitteissaan, kun työllisyysaste on nyt noussut 71,9 prosenttiin. Hallituksen tavoite 3 vuotta oli nosta työllisyysaste tällä vaalikaudella 72 prosenttiin.

Pääministeri Sipilä nosti myös esille ensi vaalikauden suuret haasteet kuten eriarvoistuminen, ja sitä kautta sosiaaliturvauudistus. Sosiaaliturvauudistuksen suurin haaste on pitää kaikkia osallisena yhteiskunnassa.

Myös Afrikan kehitykseen pitää kiinnittää erityistä huomiota ensi vaalikaudella.

– Afrikan väestö tuplaantuu, 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä ja nuoret tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen.

Afrikkaan pitäisi luoda 18 miljoonaa uutta työpaikkaa vuosittain, ja tämä on 10 miljoonaa enemmän kuin mitä työpaikkoja syntyy Afrikassa tällä hetkellä.

Kuluttajien pitää maksaa enemmän

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen nosti esille keskustan tavoitteet ensi viikon budjettiriihessä. Keskustan yksi tavoitteista on korottaa kuntaverotuksen perusvähennystä.

– Se helpottaisi etenkin pienituloisten eläkeläisten sekä pienituloisimpien työntekijöiden ja työttömien tilannetta. Suomeksi sanottuna halutaan parantaa pienituloisten tilannetta, Kaikkonen sanoo.

Jälleen kerran Kaikkonen nosti myös maanviljelijöiden tukalaa tilannetta esille kuivan kesän jälkeen. Kaikki hallituspuolueet ovat ilmoittaneet tukevansa maanviljelijöille tarkoitettua kriisitukea budjettiriihessä. Kaikkonen peräänkuuluttaa myös kuluttajien vastuuta.

– Vetoan myös kauppaan sekä meihin kaikkiin kuluttajiin. Muutama sentti lisää esimerkiksi jauhelihan, kanan tai maidon hintaan tarkoittaisi isoa helpotusta heille, joiden tiloilta ruoka koteihimme tulee.

Sipilän sorvattu sotenuija

Pääministeri esitteli puheensa lopuksi sotenuijan. Valtioneuvoston edustuskartano, Königstedtin mailla kaatui viimetalvena tammi ja siitä Sipilä on kesän aikana itse sorvannut nuijan millä hän toivoo, että sote kopautetaan eduskunnassa läpi.

Nuija kulkeutuu eduskuntaensi sosiaali- ja terveysvaliokuntaan kautta perustuslakivaliokunnan. Kun sote on käsitelty loppuun valiokunnissa, se kulkeutuu eduskunnan suureen saliin varapuhemies Mauri Pekkarisen kädessä.

Viimeinen pysähdys on Sipilän toiveen mukaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön kädessä, kun presidentti vahvistaa sotelait.

– Eiköhän lähdetä siitä, että tämäkin homma hoidetaan maaliin saakka, lopetti Sipilä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme