Mainos
Mainos

Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen ja apteekkiuudistuksesta

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo hallituksen päässeen puoliväliriihessä sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen ja apteekkisääntelyn uudistamisesta.

Sipilä arvioi, että hallituksen työllisyystavoitteeseen päästään, jos talouskasvu hallituskauden loppuun tästä vuodesta alkaen on kahden prosentin tienoilla. 

Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin, kun nyt luku on noin 69.

Sipilän mukaan velaksi elämisen loppuminen vuonna 2021 riippuu talouskasvun suuruudesta ja työllisyystoimien onnistumisesta. Sipilän mukaan tavoitetta tarkastellaan ilman suuria hankintoja. Hornet-hävittäjien korvaaminen uusilla hävittäjillä tehdään ainakin osittain velaksi.

Työllisyystoimista kerrotaan Sipilän mukaan vasta huomenna. Jos ministereitä päätetään lisätä, myös se päätös tulee huomenna.  

Hallituksen tiedotustilaisuus kokonaisuudessaan videona tekstin alapuolella.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot