Mainos
Mainos

Sipilä: Hallitusneuvottelujen suurin riski oli alkupuoli

Hallitusneuvottelujen vetäjä, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä uskoo, että hallitusneuvotteluissa on ohitettu suurin riski. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset pääsivät eilen sopuun kolmesta isosta teemasta eli maahanmuutosta, EU-linjauksista sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

- Pidin tätä alkupätkää koko prosessin suurimpana riskinä. Kysymys oli kolmen puolueen arvopohjan yhteensovittamisesta. Tässä happotestattiin hyvä henki, kun saatiin kolme aika mittavaa linjapaperia väännettyä, Sipilä sanoi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubbin mukaan hallitusneuvotteluissa on kuitenkin vielä iso savotta edessä.

- Hallitusneuvotteluista noin 30–40 prosenttia on nyt hoidossa, mutta isoin ja vaikein asia on raha ja talous, Stubb sanoi.

Hallitusneuvottelut jatkuvat tänään helatorstaina valtioneuvoston juhlahuoneessa Smolnassa. Neuvotteluissa jatketaan eilen aloitettua talousasioiden käsittelyä.

- Urakasta ei selvitä ilman, että se tekee kipeää, Sipilä sanoi.

- Talousasioiden takaraja katsotaan tänään. Pitkälle ensi viikkoon menee talousasioiden kanssa, loppuviikon puolelle, Sipilä kertoi.

Sipilän mukaan tälle päivälle ei ole mitään erityisiä odotuksia tai välitavoitteita.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinikaan ei lupaa tänään mitään suuria päätöksiä talousaiheista.

- Urakka on iso, kun pitää suuret suuntaviivat asettaa. Se kannattaa tehdä huolella eikä hätäillä, Soini sanoi.

Hallitusneuvotteluissa pidetään tiedotustilaisuus klo 16.30.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme