Mainos
Mainos

Sipilä: Keskustan vaalitappio ei muuta hallituspolitiikkaa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan keskustan kuntavaaleissa kokema vaalitappio ei muuta puolueen hallituspolitiikkaa. 

– Ei hallituspolitiikka muutu. Me viemme uudistukset läpi. Kipeät päätöksethän nyt on jo aika lailla tehty. Nyt sitten vauhditamme kasvua, ja kun tulokset alkavat näkyä, uskon että se alkaa näkyä myös kannatuksessa, Sipilä sanoi toimittajille Tampereella keskustan puoluevaltuuston kokouksessa. 

Hallitus kokoontuu maanantaina puoliväliriiheensä pohtimaan muun muassa keinoja työllisyystavoitteensa saavuttamiseksi. 

Sipilän mukaan alkuvuoden talouskasvu on ollut vahvaa, mutta sen pohjalta ei voida vielä tehdä pitemmän aikavälin johtopäätöksiä. 

– Yli kolmen prosentin kasvussa on menty. Nyt katsotaan rauhassa, onko tuo kovalla pohjalla ja mihin se johtaa, Sipilä sanoi. 

Sipilä uskoo, että hallituksen 72 prosentin työllisyystavoite on saavutettavissa vuoteen 2019 mennessä. Ilman työllisyystavoitteen saavuttamista Suomen julkinen talous ei tasapainotu, Sipilä muistutti. 

Ekonomistipiireissä on suhtauduttu epäillen hallituksen mahdollisuuksiin saavuttaa työllisyystavoitteensa. Helmikuussa Suomen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 68,9 prosenttia. 

– Meidän tavoitteenamme on 2019, ja sen eteen tehdään loppuun saakka töitä, Sipilä tiivisti. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot